Liput
- Yleinen lipunmyynti
Myynnissä
Tapahtuman tiedot
15 Years of Mikael Gabriel – Tavara-Asema, Tampere 20.2.2026
Suomen rapin ja popin kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Mikael Gabriel juhlistaa huikeaa 15- vuotisen uran merkkipaalua ainutlaatuisella tavalla Tavara-Asemalla, Tampereella perjantaina 20. helmikuuta 2026.
Kyseessä on spesiaali konsepti, joka hurmasi yleisön ensimmäistä kertaa Helsingissä Apollossa marraskuussa 2025. Keikka myi loppuun ennätysajassa ja nousi yhdeksi vuoden ylistetyimmistä live-elämyksistä. Nyt tämä poikkeuksellisen suosittu kokonaisuus nähdään vihdoin myös Tampereella.
Illan aikana lavalla kuullaan Mikael Gabrielin uran varrelta ne isoimmat hitit sekä yllätyksiä niin vanhasta kuin uudestakin tuotannosta.
Mikael Gabriel tunnetaan paitsi lukuisista Emma-palkinnoista ja ehdokkuuksista, myös vaikuttavasta lavakarismastaan ja energisistä live-keikoistaan. Seitsemän menestysalbumin ja lukemattomien hittien myötä hänen uransa on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseenmusiikkikenttään. Viisitoista vuotta sitten ensilevynsä julkaisseen artistin katalogi yhdistää niin rapin, popin kuin herkemmätkin kappaleet. Yleisön rakastamia biisejä ovat muun muassa Kipua, Älä herätä mua unesta, Riippumatto, Ykspuolista rakkautta, Sä olit oikees ja Pohjosen poika.
Luvassa on unohtumaton ilta Tavara-Asemalla, jossa nostetaan malja 15 vuoden matkalle, joka on tehnyt Mikael Gabrielista yhden Suomen valovoimaisimmista artisteista.
