Homepage
Kirjaudu sisään/Rekisteröidy
Matteo Bocelli

Matteo Bocelli: Falling in Love World Tour

su, 12 loka 2025

Ovet: 5:00 PM

Tapahtuman tiedot

Italialainen laulaja, säveltäjä ja klassisen crossoverin tähti Matteo Bocelli saapuu Suomeen osana laajaa Falling in Love World Tour -kiertuettaan, joka ulottuu Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan! Uutta musiikkia tänä vuonna julkaiseva Matteo esiintyy Finlandia-talolla sunnuntai-iltana 12. lokakuuta 2025.

Matteo Bocelli nousi kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 2018 duetolla Fall On Me, jonka hän esitti yhdessä isänsä Andrea Bocellin kanssa. He esiintyivät myös vuoden 2024 Oscar-gaalassa tulkiten Hans Zimmerin uudistaman version kappaleesta Time To Say Goodbye.

Matteo on vakiinnuttanut asemansa omaleimaisena artistina, jonka musiikki yhdistää klassisen koulutuksen hienostuneisuuden ja modernin popin herkkyyden. Hänen odotettu debyyttialbuminsa Matteo julkaistiin vuonna 2023, ja se esittelee artistin monipuolisen äänen, joka liikkuu vaivattomasti elokuvamusiikin, italialaisten balladien ja kansainvälisen popin välillä.

Matteo esiintyy kiertueella täyden livebändinsä kanssa esittäen kappaleita tulevalta albumiltaan sekä suosikkeja esikoisalbumiltaan.

Matteo on esiintynyt maailman suurimmilla lavoilla. Hänen A Night With Matteo -kiertueensa myi loppuun maineikkaita paikkoja kuten Sydneyn oopperatalon ja Country Music Hall of Famen. Kiertue kesti vuoden 2023 lopusta vuoteen 2025 ja myi yli 100 000 lippua. Hän on esiintynyt Hänen Majesteetilleen kuningas Charles III:lle ja kuningatar Camillalle, presidentti Bidenille sekä toiminut Lionel Richien lämmittelijänä.

Vuoden 2024 lopulla Matteo julkaisi uusimman singlensä If I Knew, jolla vierailee moninkertainen platinalevyartisti ja Oscar-ehdokas Sofia Carson. Tämä tunteikas duetto on jälleen yksi merkittävä askel Matteon uralla, hänen jatkaessaan oman tyylinsä luomista esikoisalbuminsa Matteo menestyksen jälkeen.

Albumi Matteo esitteli hänen monipuolisen taiteellisuutensa – ei vain vahvaa mutta herkkää ääntä, vaan myös hänen sävellystaitojaan. Levyllä esiintyy myös Matteon esikuva Ed Sheeran, joka kirjoitti kappaleen Chasing Stars, vaikuttavan balladin, joka tuo esiin Matteon ylärekisterin.

LIPUT:
Myyntiin pe 30.5.2025 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster

Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.

Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.

Esiintyjät

Pääesiintyjä

Jaa