Liput
Yleinen lipunmyynti
Osuuspankin omistaja-asiakkaiden myynti
Osuuspankin omistaja-asiakkailla on mahdollisuus päästä keikka-alueelle tuntia ennen muita. Lippuja saatavilla rajoitetusti.
Tulossa myyntiin pian
Normaali (K-18)
Tulossa myyntiin pian
Ennakkomyynti
Osuuspankin omistaja-asiakkaiden ennakkomyynti
Osuuspankin omistaja-asiakkailla on mahdollisuus ostaa liput ennakkoon keskiviikosta 18.3. klo 10 – perjantaihin 20.3. kello 10. Lippuja saatavilla rajoitetusti.
Tulossa myyntiin pian
Tapahtuman tiedot
Melodisen indiepopin ja utuisten psykedeelisten sävyjen välissä liikkuva Royel Otis saapuu Helsinkiin kesäkuussa. Australialaisduo esiintyy Allas Livessä sunnuntaina 14.6.
Royel Maddellin ja Otis Pavlovicin vuonna 2019 perustama Royel Otis alkoi kasvattaa nimeään hiljalleen, ja muutamassa vuodessa duon kappaleet löysivät tiensä radioihin ja yhä laajemmalle yleisölle. Sittemmin Royel Otisin kappaleet ovat keränneet satoja miljoonia striimejä.
Royel Otisin soundi muovautui EP-julkaisujen kautta, mutta ytimessä pysyi aina sama jännite: melodisuus ensin, sen perään pieni kierros outoutta. Debyytti-EP ”Campus” ilmestyi vuonna 2021. Kahtena seuraavana vuonna julkaistiin EP:t ”Bar & Grill” ja ”Sofa Kings”. Niiden myötä Royel Otis siirtyi syntikoista kohti kitaroita ja löysi uuden soundin, jossa fiilis on käsinkosketeltava ja elää jokaisessa iskussa.
Vuonna 2024 ilmestyneellä kokopitkällä albumilla ”PRATTS & PAIN” haettiin kerrosten sijaan hetkessä elämistä. Levy sai nimensä Lontoossa sijaitsevasta Pratts & Payne -pubista, missä kaksikko hioi sanoituksia ja teki päätöksiä musiikillisesta suunnastaan, usein tuopin ja parin shotin ääressä. Duon kappaleissa melodisuus ja outous kulkevat rinta rinnan, ja tunnelma voi vaihtua lennosta popista psykedeelisiin säröihin. ”PRATTS & PAIN” -levyltä löytyvät muun muassa kappaleet ”Velvet” ja ”Big Ciggie”, joiden rummuissa kuullaan albumin tuottajan Dan Careyn 11-vuotiasta veljenpoikaa Archieta, ja hänen spontaani energiansa kuuluu läpi kokonaisuuden.
Yhtyeen viimeisin albumi ”hickey” ilmestyi viime vuonna, ja sen useat kappaleet ovat niittäneet suosiota ympäri maailmaa – nyt on Suomen vuoro.
LIPUT:
Myyntiin pe 20.3.2026 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.
Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.
