
Liput
- Yleinen lipunmyynti
Normaali (K18)
Tulossa myyntiin pian
Tapahtuman tiedot
Perinteiseen punkiin poppia lahjakkaasti sekoittava artisti, lauluntekijä ja taiteilija Hurula nähdään Helsingin Tavastia-klubilla maanantaina, 24. marraskuuta 2025. Keikkaillan Tavastialla avaa tukholmalaisduo Lover's Skit!
Robert Hurulan nimi on tuttu ruotsalaisen punkin ja hardcoren ystäville. The Vicious, Regulations ja Masshysteri -bändeissä vaikuttanut Hurula aktivoitui vuonna 2014 soolouralle lämpimän vastaanoton saattelemana. Soolomusiikissaan kriitikoiden ylistystä nauttinut Hurula yhdistelee punk-rockia popimpaan materiaaliin, ja soolotyöskentely on poikinut hänelle kolme Grammis-palkintoa.
Luulajassa syntynyt Robert Hurula nousi tähteyteen ruotsalaisen punk-skenen ilmiöiden The Vicious, Regulations ja Masshysteri kautta. Masshysteriä pidetään yhtenä ruotsalaisen punkrockin uudelleenkirjoittajista, ja ruotsinkielisistä sanoituksista huolimatta bändi löysi paikkansa myös Euroopan ja Amerikan keikkalavoilta. Kolme vuotta Masshysterin hajoamisen jälkeen Robert Hurula aktivoitui tekemään omaa musiikkiaan, ja jatkaa edelleen samalla polulla.
Useamman kerran Suomessa keikkaillut Hurula on nähty Tavastialla viimeksi vuonna 2019.
LIPUT:
Myyntiin ma 25.8.2025 klo 11
Virallinen lipunmyyjä: Tiketti
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.
Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.