Liput
Yleinen lipunmyynti
Osuuspankin omistaja-asiakkaiden myynti
Osuuspankin omistaja-asiakkailla on mahdollisuus päästä keikka-alueelle tuntia ennen muita. Lippuja saatavilla rajoitetusti.
Tulossa myyntiin pian
Normaali (K-18)
Tulossa myyntiin pian
Ennakkomyynti
Osuuspankin omistaja-asiakkaiden ennakkomyynti
Osuuspankin omistaja-asiakkailla on mahdollisuus ostaa liput ennakkoon perjantaista 6.2. klo 10.00 – maanantaihin 9.2. kello 10. Lippuja saatavilla rajoitetusti.
Tulossa myyntiin pian
Tapahtuman tiedot
Legendaarinen alternative rock -yhtye Garbage saapuu Suomeen yli 20 vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen Let All That We Imagine Be The Light -kiertueen konsertti järjestetään Allas Livessä 1. kesäkuuta 2026.
Garbage tunnetaan vahvasta soundistaan, tarttuvista melodioistaan ja laulaja Shirley Mansonin tunnistettavasta laulutyylistä. Yhtye nousi kansainväliseen suosioon 1990-luvulla ja on sittemmin julkaissut kahdeksan studioalbumia. Toukokuussa 2025 julkaistu Let All That We Imagine Be The Light jatkaa yhtyeen tuttua linjaa, mutta avaa samalla uuden, aiempaa herkemmän ja henkilökohtaisemman luvun Garbagen tuotannossa.
Edellinen albumi No Gods No Masters oli aggressiivinen ja itsevarma kannanotto, mutta uusi levy ammentaa voimansa haavoittuvuudesta. Shirley Manson on kuvannut albumia teokseksi, jossa omien pelkojen ja epävarmuuksien sanoittaminen muuttuu vahvuudeksi. Albumi käsittelee elämän haurautta, kuolevaisuutta ja selviytymistä maailmassa, jossa tulevaisuus tuntuu epävarmalta. Keskiössä ovat empatia, yhteenkuuluvuus ja toivo – ajatus siitä, että iloa ja merkitystä on mahdollista löytää vaikeistakin olosuhteista. Let All That We Imagine Be The Light on lempeä mutta voimakas albumi, joka katsoo eteenpäin ja muistuttaa ihmisyydestä, keskeneräisyydestä ja yhteyden merkityksestä.
Allas Livessä nähdään ainutlaatuinen ilta, kun Garbage palaa suomalaisyleisön eteen ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.
LIPUT:
Myyntiin ma 9.2.2026 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.
Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.
