Brad Paisley

Brad Paisley: Truck Still Works World Tour

ma, 08 kesä 2026 + 1 tapahtuma(a)

Ovet: 6:30 PM

Ikäraja: S / K-18 – Yläkatsomot A-B ovat sallittuja kaikenikäisille. Permanto ja muut katsomot K-18.

Liput

Muut päivämäärät

Tapahtuman tiedot

Maailman menestyneimpiin country-artisteihin lukeutuva Brad Paisely saapuu konsertoimaan Helsingin Kulttuuritalolle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tämä palkittu countrytähti nähdään Suomessa. Suuren kysynnän vuoksi Brad Paisleylle on nyt julkaistu lisäkeikka! Nopeasti loppuunmyydyn tiistain 9.6. konsertin lisäksi kantrin supertähti nähdään Helsingissä myös maanantaina 8.6.2026.

Esikoisalbuminsa vuonna 1999 julkaissut yhdysvaltalainen Brad Paisley on musiikkiuransa aikana noussut yhdeksi countrymusiikin historian arvostetuimmista sooloartisteista. Hänen lauluntekijäntaitonsa ja lumoava lavaesiintymisensä ovat tuoneet hänelle muun muassa kolme GRAMMY-palkintoa, kaksi American Music Awardia, 15 Academy of Country Music Awardia sekä 14 Country Music Association -palkintoa, joiden joukossa on arvostettu Entertainer of the Year -tunnustus.

Paiselyllä on kaikkiaan 25 listan kärkeen mennyttä hittiä, joista 21 hän on kirjoittanut itse. Vuonna 2008 hänestä tuli ensimmäinen artisti, jolla oli 10 peräkkäistä Billboard Country Airplay -ykköstä. Paisleyn tuotanto on kerännyt lähes 5 miljardia striimiä suoratoistopalveluissa.

Hauskana yksityiskohtana Paisleyn uralta voidaan mainita, että Taylor Swift toimi hänen lämmittelijänään vuonna 2007. Paisley oli ihastunut nuoren Swiftin esikoisalbumiin ja kutsui tämän mukaan kiertueelleen – pian sen jälkeen Swiftin oma ura ampaisi kansainväliseen menestykseen.

Yhydsvaltojen lisäksi Paisley on kovassa nousussa myös Euroopassa. Hänen vuoden 2024 Euroopan-kiertueensa vieraili mm. Lontoon 20 000 hengen 02 Arenalla, Oslon 10 000 hengen Spektrumissa ja Rotterdamin noin 16 0 000 henkeä vetävässä Ahoy Arenassa.

Parhaillaan Brad Paisley kiertää Pohjois-Amerikassa Truck Still Works -maailmankiertueellaan. Hänen viimeisin Song Still Sings -albuminsa julkaistiin viime vuonna.  Kesällä 2026 on hieno mahdollisuus kokea kehutun country-tähden esiintyminen intiimissä konserttisalissa Helsingin Kulttuuritalolla.

LIPUT:
Myyntiin pe 24.10.2025 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Lippu.fi

Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.

Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.

Esiintyjät

Pääesiintyjä

Esteettömyys

Lisätietoa tapahtumapaikan esteettömyydestä löydät Kulttuuritalon sivuilta.

Jaa