Tapahtumat
Anssi Kela: Nummela 25-vuotisjuhlakiertue
Saturday: 3:00 PM Ovet: 2:00 PM
Hae lippuja
Anssi Kelan vuonna 2001 julkaistu esikoisalbumi Nummela nousi nopeasti sukupolvikokemukseksi ja määritti 2000-luvun alun suomalaista musiikkimaailmaa. Nyt Kela juhlistaa 25 -vuotiasta levyä Helsingin juhlaviikoilta käynnistyvällä kiertueella, jonka jälkeen hän jää ensimmäiselle pidemmälle keikkatauolle urallaan.
Anssi Kela aloittaa Nummela-albumia juhlistavan kiertueensa Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltasta torstaina 27. elokuuta. Kiertue saa jatkoa lauantaina 3. lokakuuta alkaen, jolloin Kela yhtyeineen konsertoi Vihdin Kulttuuritalolla. Siitä kiertue jatkuu loka-marraskuun ajan kulkien läpi Suomen ja päättyen Helsingin Savoy-teatteriin keskiviikkona 2. joulukuuta.
Kiertueen konserteissa kuullaan kaikki albumin biisit. Mukana ovat niin jo vuosikymmeniä ihmisten elämäntarinoissa mukana kulkeneet hitit kuten Puistossa, Milla, Mikan faijan BMW ja Nummela sekä biisit, joita ei ole livenä kuultu vuosiin. Keikkoja varten rakennetaan lavasteet, jotka vievät Nummela-albumin maailmaan. Välispiikeissä Kela on luvannut kertoa tarinoita biisien tiimoilta.
- Nummela oli aikanaan sukupolvia yhdistävää musiikkia. Tekijälle on todella suuri ilo saada huomata, miten tärkeitä Nummelan kappaleet ovat monille olleet, ja miten ne ovat kulkeneet ihmisten elämissä mukana. Keikoilla niiden merkitys konkretisoituu. Tällä kiertueella on tarkoitus palata vuoteen 2001. Siihen hetkeen, jolloin nämä laulut olivat uusia — ja saatoimme itsekin olla hiukan nuorempia, sanoo Anssi Kela.
Konsertit ovat kaksiosaisia. Väliajan jälkeen kuullaan hittejä Kelan muilta albumeilta. Savoy-teatterin konsertin jälkeen Kela soittaa vielä perinteisen joulun välipäivien esiintymisen Tuusulan Krapin pajalla, minkä jälkeen hän jää uransa ensimmäiselle pidemmälle keikkatauolle. Tauon pituus on toistaiseksi avoin.
LIPUT:
Myyntiin ke 6.5.2026 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.
Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.Anssi Kela: Nummela 25-vuotisjuhlakiertue
Saturday: 7:00 PM Ovet: 6:00 PM

Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.ONEVIOLIN: Syksystä jouluun
Friday
Uusi
Hae lippuja
ONEVIOLININ LOPPUVUODEN KIERTUEELLA KUULLAAN MARRASKUUSSA ENERGINEN POP-SETTI JA JOULUKUUSSA RAKASTETUIMMAT JOULUKAPPALEET VIULUN AINUTLAATUISINA SOVITUKSINA
Yleisönsä hurmannut ONEVIOLIN vie yleisönsä loppuvuoden kiertueellaan musiikilliselle matkalle syksyn hiteistä joulun tunnelmaan. Marraskuussa kuullaan mukaansatempaava pop-setti, jossa suomalaiset ja kansainväliset hittikappaleet saavat uuden, ainutlaatuisen muodon viululla tulkittuina. Joulukuussa ohjelmisto siirtyy rakastettujen joululaulujen äärelle. Luvassa on kaikkea perinteisistä jouluklassikoista energisiin jouluhitteihin, kaikki ONEVIOLINin omaleimaisina sovituksina. Tunnelmallinen ja lämminhenkinen konsertti tuo valoa loppuvuoden pimeneviin iltoihin.
ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää rohkeasti musiikkityylien rajoja uniikilla konseptillaan. Artisti tekee tunnetuista hiteistä omia versioitaan käyttäen soittimenaan ainoastaan viulua, yhdessä kappaleessa voi soida jopa tuhat viuluraitaa.
Uransa aikana ONEVIOLIN on esiintynyt muun muassa JVG kanssa Ruisrockissa ja Blockfestissä, valloittanut yleisön Talent Suomessa sekä kiertänyt liki loppuunmyydyillä konserttisalikiertueilla Suomessa ja Euroopassa. Syksyllä 2025 toteutunut 26 konsertin Suomen-kiertue huipentui artistin tähän asti suurimpaan konserttiin Finlandia-talossa. Vuonna 2025 julkaistu TWO-albumi sisältää kansainvälisiä hittejä sekä viime vuosien soitetuimpia kotimaisia radiokappaleita upeina viulusovituksina.