
Laukon kartano
Laukontie 32, 37370 Vesilahti, Vesilahti, Finland
Tapahtumat
Pate Mustajärvi
torstai
Hae lippuja
Tuhansien keikkojen virtuoosi, Pate Mustajärvi, on viime vuosina riisunut yltään karskeimman rock-tähden rooliasun. "Pelkkää Patee" -uutuuslevyllään suoraan listaykköseksi noussut legenda astuu nykyään yleisön eteen omana valloittavana itsenään. Pohjimmiltaan herkkänä tarinankertojana, joka on uransa aikana sanoittanut yli 200 kappaletta, julkaissut miltei kuusikymmentä albumia ja palkittu lukemattomia kertoja ansioistaan musiikin saralla. Yksi asia kuitenkin pysyy. Hän on edelleen maamme viihdyttävimpiä esiintyjiä, nousee jalka sitten monitorille energisen klubikeikan tuoksinnassa tai tunnelmallisen konserttisalishown lämmössä. Ikurin oma poika elää livekeikoista, on tehnyt niin jo nähtyään maailmaa järisyttäneen The Sensational Alex Harvey Bandin shown kesällä 1976. Silloin kun Pate ja taitavista soittajista kasattu uusi kokoonpanonsa astuvat lavalle, yleisö voi keikkapaikasta riippumatta heittäytyä vain vietäviksi.
Olavi Uusivirta
perjantai
New
Hae lippuja
Tampereen seudulle Laukon kartanon keikkapuistoon perjantaina 15. elokuuta palaava Olavi Uusivirta tunnetaan suurista radiohiteistään ja armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan. Multitalentin laulaja-lauluntekijän tunnetuimpiin biiseihin lukeutuvat Viimeinen tanssi, Kultaa hiuksissa, Me ei kuolla koskaan ja On niin helppoo olla onnellinen.
Valtakunnan parhaaksi livebändiksi tituleeratun yhtyeen riveissä vaikuttavat rumpali Olli Krogerus, basisti Jaakko Kämäräinen sekä Elämäni biisi -ohjelmasta tuttu kitaristi Timo Kämäräinen. Laukon kartanon maagisessa puistossa Olavi ja bändi vetävät tuttuun tapaan pitkän kesäkeikan.
Lisätietoja järjestäjän sivuilta.