Videot

    Lisätietoa

    Loistavana esiintyjänä tunnettu Antti Ketonen on menestynyt niin sooloartistina kuin bändinkin kera. Karismaattinen viihdyttäjä valloittaa kansaa isoilla rakkauslauluillaan, jotka kasvavat entistä vaikuttavimmiksi livenä. Ketonen oli perustamassa vuosituhannen taitteessa huippusuosittua Neljänsuora-yhtyettä, jonka jälkeen soolouran vuoro koitti 2017. Heti ensimmäinen single Olisitpa sylissäni muodostui tuplaplatinarajan rikkoneeksi jättiläismäiseksi radiohitiksi. Kappale oli itse asiassa koko vuoden soitetuin radiobiisi Suomessa 2018 ja pyörii yhä edelleen säännöllisesti rotaatiossa!

    Antti Ketosen vyöltä löytyy useita tunnustuksia mm. Kullervo Linna -palkinnosta ja Vuoden iskelmästä lähtien. Hänen kultaa saavuttanut esikoissoolonsa sisälsi Olisitpa sylissäni -menestysbiisin lisäksi muitakin hittejä kuten Ennen kuin alkaa ukkostaa ja Niin kaunis. Tuorein pitkäsoitto "Ainoo tie" on jatkanut pop-iskelmätaiturin menestyksekästä polkua luontevasti, mm. Me mennään tän läpi, Jos sua ei huomenna ois ja Katri Ylanderin kanssa tehdyn Koditon-biisin myötä. Tällä hetkeltä TV-kasvonakin tunnettu Ketonen julkaisee uutta musiikkia tulevalta levyltään. 

    Genret

    Lisää Live Nation -tapahtumia