Videot

    Lisätietoa

    DISCO teki lähtemättömän vaikutuksen vuosituhannen taitteessa ilmestyneillä jättihiteillään kuten Hei älä luule, Ilkeitä asioita ja Levottomat tuulet. Aki Erosen sekä Olli Halosen muodostama kaksikko on koko olemassaolonsa ajan leikitellyt omassa luokassaan erityisesti synapopin saralla.

    Neljän studioalbumin jälkeen yhtye vietti pidempää taukoa julkaisurintamalta, vain palatakseen ryminällä takaisin vuonna 2022. Sony Musicille levyttävä DISCO on nimittäin julkaissut viime vuosien aikana singlet Muualla palaa, Me selvitään ja Kauniimpi ilman sua, joista jälkimmäisellä mukana on myös Irina. Duo työstää parhaillaan uutta albumia.

    Tämän lisäksi DISCO viihtyy edelleen listoilla nuoremman polven inspiraation kautta. Adi L Haslan ja costeen Levottomat tuulet -modernisointi on ollut yksi viime vuosien soitetuimpia uudelleenversiointeja. 

    Lisää Live Nation -tapahtumia