Mene kohtaan Carminho

Carminho

Carminho

ma 20 marras 2023
Helsinki

Savoy-teatteri | Helsinki

19.00

Ovet: 18.00

Portugalin lämpimät tuulet puhaltavat Suomeen marraskuussa, kun fado-musiikin tähti Carminho saapuu Suomeen konsertoimaan! Maaliskuun alussa uuden albumin "Portuguesa" julkaiseva artisti esiintyy tunnelmallisissa konserteissa Tampereella ja Helsingissä.

Carminho on yksi portugalilaisen musiikkikentän sekä fadon johtavista nimistä. Hän on hallinnut Portugalin musiikkilistojen kärkiä jo ensimmäisestä studioalbumistaan "Fado" (2009) lähtien ja myynyt levyillään kultaa ja platinaa. 3. maaliskuuta julkaistava "Portuguesa" on Carminhon kuudes albumi, jonka teossa artisti on ollut mukana niin säveltäjänä, sanoittajana kuin tuottajanakin.

Carminho on saanut vuosien varrella laajalti tunnustusta niin yleisöltä kuin medialtakin. Uuden albuminsa myötä portugalilaistähti jatkaa vaikuttavaa työtään musiikintekijänä, esiintyjänä, kulttuurivaikuttajana ja kotimaansa inspiroijana.

LIPUT:
Myyntiin pe 17.2. klo 10
Palvelumaksuineen alk. 47 / 52 € Ticketmasterista + toimitustapakulu alk. 1,50 € / tilaus

Virallinen Facebook-tapahtuma

Myynnissä olevat liput

Tapahtumaliput

  • Myynnissä!

    Normaali*
    47,00 € - 52,00

Etkö löydä etsimääsi?

Valitse toinen päivämäärä

Aikaisemmat päivämäärät
Myöhäisemmät päivämäärät

Tapahtuman artistit

Muuta huomioitavaa

- Tapahtumajärjestäjä seuraa aktiivisesti viranomaismääräyksiä sekä terveysviranomaisten ohjeistuksia ja toimii niiden mukaisesti. Järjestäjä varaa oikeuden tehdä tapahtumaan tarvittavia muutoksia varmistaakseen tapahtuman turvallisuuden ja edellyttää asiakkaita noudattamaan annettuja ohjeistuksia. Siinä tapauksessa että tapahtumaan tulee muutoksia, lipunvälittäjä on asiakkaisiin yhteydessä sähköpostitse.

- Suosittelemme ajoissa paikalle saapumista sillä annetut esitysajat ovat arvioita ja saattavat muuttua.

- Äänenvoimakkuus tapahtumissa koetaan yksilöllisesti. Suosittelemme siis korvatulppia kuulonsuojaamiseksi.

- Huomioithan, että maksettuja lippuja ei vaihdeta eikä lunasteta takaisin. Lipunvälittäjä ja Live Nation eivät vastaa kadonneista lipuista.

- Mikäli tapahtuma jostain syystä peruuntuu, liput pyydetään palauttamaan niiden ostopaikkaan ja lipun hinta palautetaan tilaajalle ostopaikan käytäntöjen mukaisesti. Mikäli tapahtuma jostain syystä siirtyy ja uusi päivämäärä ei sovi, liput on mahdollista palauttaa niiden ostopaikkaan ilmoitettuun palautuspäivämäärään mennessä, kuitenkin viimeistään 2 kuukauden sisällä siitä, kun tapahtumajärjestäjä on ilmoittanut tapahtuman uuden päivämäärän.

- Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen (mm. kuvaus, turvallisuus) löydät myös FAQ-osiostamme.

LISÄTIETOJA:

Live Nation Finland

Promoottori: Mikkomatti Aro