Mene kohtaan Tomas Ledin

TOMAS LEDININ KIERTUE SIIRTYY VUOTEEN 2022

Vuosikymmenien ajan suomalaisten suursuosikkina säilynyt ruotsalaisartisti Tomas Ledin siirtää En Nådens Sommarkväll – kaikki klassikkohitit -kesäkiertueensa ensi vuoteen. Myös Tammisaaren konsertti on aikataulutettu uudelleen: Korvaava konserttipäivämäärä on 6.8.2022. Pidä lippusi tallessa - jo ostetut liput käyvät uudelle päivämäärälle sellaisenaan.

Mikäli uusi konserttipäivämäärä ei sovi, on liput mahdollista palauttaa niiden ostopaikkaan (Ticketmaster) 15.6.2021 mennessä

Ticketmasterin palautuslomake

Artisti ja Live Nation pahoittelevat konsertin siirtymistä.

Tomas Ledin

Tomas Ledin

la 06 elo 2022
Tammisaari

Stallörinpuisto | Tammisaari

Ovet: 15.00

 

ohjoismaista kesää on lähes mahdotonta ajatella ilman Ledinin ikonista Sommaren är kort -kappaletta.
Melkeinpä Ruotsin kansallisomaisuudeksi muodostunut kappale ei kuitenkaan ole Tomas Ledinin ainoa jättihitti, vaan mies on yhteislaulattanut ruotsalaisia, suomalaisia ja norjalaisia myös useilla muilla rakastetuilla sävelmillään,
joista tunnetuimpiin kuuluvat muun muassa Blå, blå känslör ja En dag på stranden.

Pohjoismaista kesää on lähes mahdotonta ajatella ilman Ledinin ikonista Sommaren är kort -kappaletta. Melkeinpä Ruotsin kansallisomaisuudeksi muodostunut kappale ei kuitenkaan ole Tomas Ledinin ainoa jättihitti, vaan mies on yhteislaulattanut ruotsalaisia, suomalaisia ja norjalaisia myös useilla muilla rakastetuilla sävelmillään, joista tunnetuimpiin kuuluvat muun muassa Blå, blå känslör ja En dag på stranden.

Yhteislaulua, kansanjuhlaa ja kauniita muistoja on luvassa myös tulevassa elokuussa, kun ikisuosikki kiertää Pohjoismaita suuren En nådens Sommarkväll – kaikki klassikkohitit -kesäkiertueensa merkeissä.

LIPUT:

Palvelumaksuineen alkaen 59 € Ticketmasterista.

Ostorajoitus 8 lippua / asiakas. Kaikki liput ovat numeroimattomille seisomapaikoille.

My Live Nation presale on voimassa 24.2. klo 10 - 25.2. klo 22. Rekisteröidy ennakkomyyntiin www.livenation.fi/register.

VIP-PAKETIT:

Palvelumaksuineen alkaen 149 € Ticketmasterista. Pakettien tarkemmat kuvaukset löydät alta.

 

Facebook-tapahtuma

Myynnissä olevat liput

Tapahtumaliput

  • Myynnissä!

    Normaali*
    Alkaen 59,00 €

VIP-paketit

Etkö löydä etsimääsi?

Valitse toinen päivämäärä

Aikaisemmat päivämäärät
Myöhäisemmät päivämäärät

Tapahtuman artistit

Muuta huomioitavaa

- Tapahtumajärjestäjä seuraa aktiivisesti viranomaismääräyksiä sekä terveysviranomaisten ohjeistuksia ja toimii niiden mukaisesti. Järjestäjä varaa oikeuden tehdä tapahtumaan tarvittavia muutoksia varmistaakseen tapahtuman turvallisuuden ja edellyttää asiakkaita noudattamaan annettuja ohjeistuksia. Siinä tapauksessa että tapahtumaan tulee muutoksia, lipunvälittäjä on asiakkaisiin yhteydessä sähköpostitse. 

- Suosittelemme ajoissa paikalle saapumista sillä annetut esitysajat ovat arvioita ja saattavat muuttua. Mahdollisista muutoksista ja tarkemmista aikatauluista ilmoitetaan tapahtumasivulla ja sosiaalisen median kanavissamme lähempänä tapahtumaa. Seuraathan siis näitä kanavia myös tapahtuman lähestyessä!

- Äänenvoimakkuus tapahtumissa koetaan yksilöllisesti. Suosittelemme siis korvatulppia kuulonsuojaamiseksi.

- Huomioithan, että maksettuja lippuja ei vaihdeta eikä lunasteta takaisin. Ticketmaster ja Live Nation eivät vastaa kadonneista lipuista. 

- Mikäli tapahtuma jostain syystä peruuntuu, liput pyydetään palauttamaan niiden ostopaikkaan ja lipun hinta palautetaan tilaajalle Ticketmasterin käytäntöjen mukaisesti. Mikäli tapahtuma jostain syystä siirtyy ja uusi päivämäärä ei sovi, liput on mahdollista palauttaa niiden ostopaikkaan ilmoitettuun palautuspäivämäärään mennessä, kuitenkin viimeistään 2 kuukauden sisällä siitä, kun tapahtumajärjestäjä on ilmoittanut tapahtuman uuden päivämäärän. Lue lisää Live Nationin peruuntumis-/siirtymiskäytännöistä täältä: bit.ly/3kZ5ad5

- Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen (mm. kuvaus, turvallisuus) löydät myös FAQ-osiostamme.


LISÄTIETOJA:
Live Nation Finland

Promoottori: Zachris Sundell