Videot

    Lisätietoa

    Vuoden kevyen musiikin tekijä -palkinnon syksyllä 2020 saanut Vilma Alina on ottanut pysyvän harppauksen tulevaisuuden lupauksien joukosta kotimaisen pop-kentän eturintamaan. Hänet tunnetaan äärimmäisen taitavana lauluntekijänä, joka valloittaa koskettavilla teksteillään ja tulkinnoillaan.

    Universalille levyttävän artistin musiikkia on striimattu suoratoistopalveluissa jo yli 65 miljoonaa kertaa. Hänen tuorein albuminsa "True Crime" ilmestyi syksyllä 2021, sisältäen mm. platinarajan rikkoneen radio- ja striimihitin Rikollinen. Myös aiemmat pitkäsoitot ovat olleet menestyksiä: niin debyyttialbumi "Ufoja" kuin myös vuoden 2019 levy "Tulva" ovat saavuttaneet platinaa.

    Vilma Alina on vuosien varrella ehtinyt tehdä biisejä myös muille artisteille. Tämän lisäksi häntä on kuultu niin valkokankaalla, TV-sarjoissa kuin YleX:n kesäkumibiiseilläkin. Monipuolinen tekijä on tuttu näky festarien ja klubien lavoilta. Vilma Alina esiintyy normaalisti bändin kera, mutta venyy myös akustisiin duo-keikkoihin sekä spessumpiin looper-vetoihin.

    Genret

    Lisää Live Nation -tapahtumia