
Power Festival
Järvenpään rantapuisto, Järvenpää, Finland, 04400
Tapahtumat
Olavi Uusivirta
perjantai
Hae lippuja
Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Bändin riveissä vaikuttavat rumpali Olli Krogerus, basisti Jaakko Kämäräinen sekä Pieni kuolema -levyn tuottajanakin häärinyt kitaristi Timo Kämäräinen.
Lisätietoja järjestäjän sivuilta.
Sara Siipola
perjantai
Hae lippuja
Hätkähdyttävän upealla lauluäänellään lumoava Sara Siipola on noussut nopeasti yhdeksi Suomen kuunnelluimmista naisartisteista. Hänen debyyttialbuminsa Kaunis kun itken julkaistiin vuonna 2021, jonka kyljessä ura on ollut yhtä nousukiitoa; hänet valittiin YleX Läpimurto -kärkiviisikkoon vuonna 2020, hän on ollut kahdesti peräkkäin vuoden googlatuin naisartisti, loistanut Uuden musiikin kilpailussa Paskana-hitillään ja saanut Emma-ehdokkuuden vuoden 2024 tulokkaana.Hätkähdyttävän upealla lauluäänellään lumoava Sara Siipola on noussut nopeasti yhdeksi Suomen kuunnelluimmista naisartisteista. Hänen debyyttialbuminsa Kaunis kun itken julkaistiin vuonna 2021, jonka kyljessä ura on ollut yhtä nousukiitoa; hänet valittiin YleX Läpimurto -kärkiviisikkoon vuonna 2020, hän on ollut kahdesti peräkkäin vuoden googlatuin naisartisti, loistanut Uuden musiikin kilpailussa Paskana-hitillään ja saanut Emma-ehdokkuuden vuoden 2024 tulokkaana.
Lisätiedot järjestäjän sivuilta.
Mikael Gabriel
lauantai
Hae lippuja
Mikael Gabriel on yksi Suomen suosituimmista ja valovoimaisimmista artisteista. Artisti tunnetaan pitkäkestoisen ja monipuolisen musiikkiuransa lisäksi erityisesti vakuuttavasta live-esiintymisestään ja lavakarismastaan.
Mikael Gabriel on julkaissut pitkän uransa aikana yhteensä seitsemän menestyksekästä albumia, joista viimeisin on vuoden 2022 lopussa ulos tullut Big Steppa. Suoratoistopalveluissa Mikael Gabrielin kappaleita on kuunneltu yli 500 miljoonaa kertaa ja hän on noussut lukuisia kertoja Spotifyn listaykköseksi. Artistin uran isoimpia hittikappaleita ovat muun muassa Kipua, Älä herätä mua unesta, Riippumatto ja Ykspuolista rakkautta.