
Metronomy
Tapahtumat
Valitettavasti ei tapahtumia tällä hetkellä
Metronomyn ura alkoi vuonna 1999 Devonissa Joseph Mountin makuuhuoneprojektina. Sittemmin Metronony on kasvanut vuosien saatossa yhdeksi saarivaltion suurimmaksi nimeksi elektropopin saralla. Bändin musiikki kumartaa 1980-luvun brittiläisen popin ja elektron ensimmäisen aallon suuntaan yhdistellen sävyjä myös rockista ja klassisesta Motown-popista. Nykyään Pariisissa asuvan Joseph Mountin musiikissa on myös kuultavissa vaikutteita ranskalaisesta elektrosta.
Kategoria:Alternative And Indie