
Krapin Paja
Rantatie 2, 04310 Tuusula, Tuusula, Finland, 04310
Tapahtumat
ONEVIOLIN
Thursday
Hae lippuja
ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää eri musiikkityylien rajoja maailmanlaajuisesti uniikilla konseptilla. ONEVIOLIN tekee cover-versioita tunnetuista hiteistä käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Näin ollen kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Hänen julkaisemansa videot ovat nousseet sosiaalisessa mediassa valtavaan suosioon ja keränneet kymmeniä miljoonia katselukertoja.
ONEVIOLININ debyyttialbumi ONE ilmestyi loppuvuodesta 2022. Tuplalevyllä kuullaan kymmenen suomalaista ja kymmenen kansainvälistä kappaletta, joissa matkataan aina kylmiä väreitä herättävästä Finlandiasta viime vuosien isoimpiin radio- ja striimi-hitteihin. Kuten ONEVIOLINin keikoilla, myös levyllä kaikki äänet on ammennettu vain yhdestä viulusta syntyvillä äänillä. Yksittäisellä kappaleella voikin soida samanaikaisesti jopa satoja eri viuluraitoja.
ONEVIOLIN on viime vuosien aikana ihastuttanut yleisöä myös Talent Suomi -ohjelmassa, jossa hän ylsi finaalin kärkinelikkoon keväällä 2020. JVG:n kanssa hänet on nähty esiintymässä mm. loppuunmyytyjen Ruisrockin ja Blockfestin lavoilla sen jälkeen, kun hänen versionsa duon Frisbee-hitistä paisui viraaliksi. Vaasalaislähtöinen ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on hankkinut kannuksensa opiskelemalla viulunsoittoa yhdessä maailman arvostetuimmista yliopistoista, Lontoon Royal College of Musicissa.
Lisätiedot järjestäjän sivuilta.
Pete Parkkonen
Thursday
Hae lippuja
Pete Parkkonen nousi koko kansan tietoisuuteen jo vuonna 2008 osallistuttuaan Idols-kilpailun kolmannelle kaudelle. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa monipuoliselle uralle, joka on sittemmin vakiinnuttanut hänen asemansa suomalaisen musiikin kärkinimien joukossa. Tammikuussa 2026 Parkkonen julkaisi yhdessä viulisti Linda Lampeniuksen kanssa yhteiskappaleen Liekinheitin, jolla kaksikko edustaa tämän vuoden UMK:ssa.
Pete Parkkonen on julkaissut uransa aikana neljä menestyksekästä albumia, joista viimeisin, PETE, ylitti platinarajan. Albumilta löytyvät muun muassa kultaa ja platinaa striimanneet hitit Mitä mä teen (feat. JVG), Kohta sataa, Ei nyt ja Myyty. Hänen musiikkinsa yhdistelee sulavasti popin, R&B:n ja funkin elementtejä, mikä tekee hänen soundistaan ainutlaatuisen ja tunnistettavan.
Monipuolisuutensa artisti on osoittanut myös television viihdeohjelmissa. Hän voitti sekä "Tanssii tähtien kanssa" että "Tähdet, tähdet" -kilpailut, ja teki unohtumattoman vaikutuksen "Vain elämää" -ohjelmassa syksyllä 2022.
Energiset live-esiintymiset ovat Pete Parkkosen tavaramerkki. Hänen karismaattinen tyyli ja vahva ääni ovat tehneet hänestä suositun esiintyjän keikkalavoilla ympäri Suomen. Olipa kyseessä intiimi klubikeikka tai festivaali, Parkkonen ja hänen huippuunsa viritetty bändinsä tarjoavat yleisölle unohtumattoman elämyksen.Lisätiedot järjestäjän sivuilta.
Roope Salminen & Ernest Lawson Komediashow 2026
Thursday
Hae lippuja
Komediashow, josta Roope Salminen ja Ernest Lawson alun perin bongattiin Putoukseen, lähtee vihdoinkin taas tien päälle!
Putous-voittaja Ernest Lawson ja Kultaisella Venlalla palkittu Roope Salminen nousevat yhdessä muusikkonsa, kolminkertaisen improkomedian Suomen mestarin Olli Äkrään kanssa lavalle ja aloittavat komediallisen taikatemppunsa – sketsejä, stand-upia, yllättäviä hahmoja ja upeita biisejä hiphopista gospeliin yhdistelevä show saa haukkomaan henkeä ja ulvomaan naurusta.
Roope ja Erkku ovat kymmenen vuoden ajan naurattaneet komediakonseptillaan kymmeniätuhansia ihmisiä ympäri Suomen ja molemmat ovat innoissaan siitä, että pääsevät jälleen yhdistämään voimansa uudella kiertueella.Uniklubi
Saturday
Hae lippuja
Emma-palkittu Uniklubi lunasti paikkansa kotimaiselta rock-kentältä jo platinaa myyneellä läpimurtolevyllään Rakkautta ja piikkilankaa keväällä 2004. Toisin kuin monet muut aikalaiset, yhtye on onnistunut myös sementoimaan asemansa kestomenestyjien joukossa kahdeksalla studioalbumillaan ja peräti kolmen eri vuosikymmenen aikana ilmestyneillä hiteillään. Uniklubin tuorein pitkäsoitto 8 julkaistiin Playgroundin kautta keväällä 2023.
Hämeenkyrössä perustetun, sittemmin tamperelaistuneen bändin jäsenistöstä löytyy vaikutteita niin popin kuin metallinkin parista. Vaikka kokoonpano on kasvanut vuosien varrella nuoresta glam rock -tulokkaasta suoraviivaisemmaksi isompien lavojen rockiksi, Uniklubin viehätys perustuu nimenomaan heidän kahteen puoleensa. Toisaalta herkkään ilmaisuun, toisaalta ajoittain jopa punkiksi äityvään kitararockiin. Ehkä siinä on myös syy siihen, että yhä uudet sukupolvet löytävät yhtyeen ja venyttävät kuulijakunnan ikähaitaria koko ajan laajemmaksi, vanhojen fanien pysyessä samaan aikaan klubissa mukana.