Tapahtumat
Valitettavasti ei tapahtumia tällä hetkellä
Sumuisesta ja sateisesta Itä-Sussexin Battlesta lähtöisin oleva Keane ponkaisi suuren yleisön tietoisuuteen jo heti debyyttilevyllään – vuonna 2004 julkaistu ”Hopes & Fears” -albumi möi hurjat yli viisi miljoonaa kappaletta. Iso-Britanniassa yhdeksänkertaista platinaa myynyt levy on palkittu mm. Brit Awardilla.
Keane julkaisi vuonna 2006 toisen albuminsa, ”Under the Iron Sea:n”, jonka kansien kalevalaishenkisen ilmeen on luonut Marimekollekin suunnitellut suomalais-brittiläinen taiteilija Sanna Annukka Smith. Kauniin unelias ”Perfect Symmetry” (2008) löi viimeisen sinetin Keanen valtaisalle kansainväliselle suosiolle.
"Strangeland"-albumin (2012) myötä Keane on esitellyt neljännen jäsenensä, bassoa sekä koskettimia soittavan Jesse Quinnin.
