Technicolour

Technicolour

pe, 08 touko 2026 + 3 tapahtuma(a)

Nightclub Lumo, Seinäjoki

Tapahtuman tiedot

TECHNICOLOUR LÄHTEE HUHTIKUUSSA PITKÄ KUUMA KESÄ FOREVER -KIERTUEELLE JA JULKAISEE SAMALLA UUDEN EP:N

 

Technicolour palasi 18 vuoden tauon jälkeen festarilavoille viime kesänä ja alkoi julkaista uutta suomenkielistä musiikkia vanhojen englanninkielisten hittiensä rinnalle. Yhtye tunnetaan yleisön bilettämään pakottavana livekokoonpanona, ja heidän englanninkielisen kautensa suurimpiin hitteihin kuuluvat Teach Me Love, Fireflies ja All My Life.

Paluukeikoilla kuultiin kappaleita molemmilla kielillä, ja laulaja Jimi Pääkallo kuvailee tunteitaan lavoille palaamisesta näin:

"Olin mielestäni tosi hyvin valmistautunu — nii henkisesti ku fyysisestikin — ekaan keikkaan, mut en ollu varautunu siihen, miltä tuntuu nähä samoja kasvoja eturivissä kuin sillon bäk in the dei. Jouduin pidättämään itkua heti ekan biisin aikana, ku tajusin kuinka ikävä mulla oli näitä hetkiä ja ihmisiä.”

Keväällä 2025 julkaistu yhtyeen ensimmäinen suomenkielinen single Suvi on soinut tiuhaan radiossa. Kesällä Technicolour versioi Oku Luukkaisen kanssa Pitkä Kuuma Kesä -elokuvasta tutun Lootusasentoon-biisin, josta tuli välittömästi fanien livesuosikki. Syksyllä ilmestynyt, bändin arvoja korostava Yksinäiset Sudet osoitti, että rock ei ole kuollut – ja somessa runsaasti huomiota kerännyt uusin single Haavoittunut Enkeli julkaistiin tammikuussa 2026.

"Halutaa palata niihin maagisiin hetkiin, joita meiän keikoilla aina oli, ja antaa jengille sellanen bailusetti, et on vaikee seuraavana päivänä tanssii tai laulaa, ku ollaa rokattu nii huolella. Mun julkinen taiteilijaura alko Pitkä Kuuma Kesä -leffasta, ja nyt ku Technicolourin kieli vaihtu suomeks, tuntu tärkeeltä kertoa rehellisesti meiän näkökulmasta tarina siitä, mitä meille ja Suomelle on elämän varrella tapahtunu Pitkiksen jälkeen ja meiän 18 vuotta kestäneen eron aikana. Matkan varrella on ollu juhlii ja itkui, hyvii hetkii ja kipui, mut livenä tullaan muuttaa tää kaikki viha rakkaudeks, vankeus vapaudeks ja ankeus bailuks. Mä en tiiä kuinka kauan me tullaan tätä tekemään, mut ainaki tää tarina me kerrotaan nyt kokonaan ja rokataan teiän kanssa kuin viimeistä päivää kevään keikoilla.”, Jimi avaa fiiliksiään tulevasta Pitkä Kuuma Kesä Forever -kiertueesta ja samannimisestä EP:stä.

Lisätiedot järjestäjän sivuilta.

Esiintyjät

Pääesiintyjä

Jaa