Eve: Scorpion

pe, 09 loka 2026

Ovet: 7:00 PM

Ikäraja: 18+

Liput

Yleinen lipunmyynti

  • Normaali (K-18)

    Tulossa myyntiin pian

Ennakkomyynti

Tapahtuman tiedot

Yksi 2000-luvun merkittävimmistä hiphop-artisteista, Eve, saapuu Suomeen osana Scorpion 25th Anniversary Tour -kiertuettaan. Yhdysvaltalaisartisti esiintyy Helsingin Apollo Live Clubilla perjantaina 9. lokakuuta 2026.

Platinaa myynyt Scorpion on Even toinen studioalbumi ja yksi 2000-luvun alun tunnetuimmista hiphop-julkaisuista. Levy nousi Yhdysvalloissa Billboard 200 -listan neljänneksi sekä R&B/Hip-Hop-listan kärkeen. Albumilta löytyvät hitit Who’s That Girl? sekä Grammy-palkittu Let Me Blow Ya Mind.

Scorpion vahvisti Even asemaa aikakautensa suurimpien rap-artistien joukossa. Albumista on sittemmin kasvanut genrensä klassikko, ja sen kappaleita on kuunneltu suoratoistopalveluissa yli miljardi kertaa.

Jo uransa alkuvaiheessa Eve teki historiaa kolmantena naisräppärinä, jonka esikoisalbumi nousi Yhdysvaltain listaykköseksi. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa levyä ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Gwen Stefanin, Alicia Keysin, Missy Elliottin, Janet Jacksonin ja Doja Catin kanssa.

Musiikin ohella Eve on tehnyt pitkän uran myös näyttelijänä ja televisiojuontajana. Hän on esiintynyt useissa elokuva- ja televisiotuotannoissa sekä juontanut yhdysvaltalaista The Talk -ohjelmaa.

Euroopan-kiertue käynnistyy Helsingistä. Apollo Live Clubilla kuullaan Even uran suurimpia hittejä ja juhlistetaan Scorpion-albumin 25-vuotista taivalta.

LIPUT:
Myyntiin to 30.4.2026 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Lippu.fi

Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.

Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.

Esiintyjät

Pääesiintyjä

Jaa