Videot

    Lisätietoa

    Sony Musicille levyttävä R&B-artisti Pihlaja teki lopullisen läpimurtonsa vuonna 2020, jolloin hänen esikoislevynsä "Kirjoitettu tähtiin" nousi Suomen virallisen albumilistan kärkikymmenikköön heti ilmestymisensä jälkeen. Pitkäsoiton viimeiset singlet muodostuivat isoiksi kultahiteiksi. Picasso vietti koko kesän Suomen TOP 50 -listalla Spotifyssa, kun taas Pojat on dominoinut samalla listalla vielä pidempään ja pyörii mm. YleX:n taajuuksilla tehosoitossa. Albumi toi Pihlajalle myös kaksi Emma-ehdokkuutta.

    Pihlaja ei pelkää käsitellä tuotannossaan elämän nurjia puolia, eräänlaiseksi tavaramerkiksi muodostuneen vaanivan R&B-tunnelman säestämänä. Hän ei ole kuitenkaan leimautunut yhden tyylilajin vangiksi, mistä hyvänä osoituksena edellä mainittu hitti Pojat. Leikkisän keveällä träkillä vierailee Emma-ehdokkaanakin ollut räppäri Yeboyah.

    Oman soolouransa ohella Pihlaja tunnetaan myös mm. triplaplatinaa saavuttaneen Kevät-jättihitin kertosäkeestä. Uransa jo vuosia sitten keikkailun kautta aloittaneella lupauksella on nyt edessään ensimmäinen kunnon festarikesä sooloartistina. Tulevista keikoista on julkistettu jo Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali Blockfest!

    Genret

    Lisää Live Nation -tapahtumia