tapahtumat

Videot

    Lisätietoa

    Joensuussa vuonna 1997 perustettu Insomnium on edennyt vauhdilla modernin metallin parrasvaloihin tinkimättömän asenteen ja kovan työn tuloksena. Yhtyeen tuoreimmat albumit ”Heart Like a Grave” sekä ”Winter’s Gate” pomppasivat Suomen virallisen albumilistan kärkeen heti ilmestymisensä jälkeen. Insomnium on noussut listoille myös lukuisissa muissa maissa esimerkiksi Yhdysvalloista Saksaan, Ranskasta Itävaltaan sekä Sveitsistä Belgiaan.
    Saksalaiselle Century Media Recordsille levyttävä kokoonpano keikkailee aktiivisesti ympäri maailmaa. Syksyllä 2019 ilmestyneen ”Heart Like a Grave” -albumin jäljiltä Insomnium ehti kiertää laajalti ympäri Eurooppaa. Luvassa oli myös mm. pitkä Pohjois-Amerikan rundi, joka kuitenkin peruuntui pandemian vuoksi bändin vasta laskeuduttua ensimmäiselle keikalleen. Poikkeusolosuhteissa Insomnium on esiintynyt valikoitujen kotimaisten festivaalien lisäksi maailmanlaajuisesti suosituilla striimikeikoilla.
    Insomniumin jokaisesta Suomen keikasta kannattaa ottaa ilo irti, sillä yhtyettä viedään tiukkojen aikataulujen keskellä kovasti ulkomaille rajoituksien sen vain salliessa.

    Lisää Live Nation -tapahtumia