Videot

    Lisätietoa

    VIIVI palkittiin keväällä 2022 järjestetyssä Emma Gaalassa Vuoden tulokkaan pystillä! Tämä ei ole ihme, sillä hän on rikkonut viimeisen vuoden aikana platinarajoja kerta toisensa jälkeen niin singleillään kuin debyyttialbumillaan "Parisuhdehautausmaa". Tuoreen pitkäsoiton julkkarikeikka nähtiin Helsingin Tavastia-klubilla, jonka jälkeen VIIVI yhtyeineen rundasi Suomen isoimpia festivaaleja läpi kesän 2022.

    Vangitsevan upeasta äänestään, tarttuvista melodioistaan ja järisyttävän isoista kertosäkeistään tunnettu VIIVI tekee ihastuttavaa, modernia suomipoppia. Hänen läpimurtonsa niin radiokanavien tehosoittoon kuin myös Spotifyn striimatuimpien nimien joukkoon on tapahtunut hiteillä kuten USA, Lääke ja Hyväuskoinen.

    Capitol Recordsille ja Universalille levyttävä VIIVI kirjoittaa biisinsä itse yhdessä Joonas Kerosen sekä Lauri Halavaaran kanssa. Hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä tapahtui loppuunmyydyllä Linnanmäellä syksyllä 2021. Alusta alkaen on käynyt selväksi, että VIIVIn keikat muodostuvat suurien tunteiden ja kantavien yhteislaulujen täyttämiksi tapahtumiksi.

    Genret

    Lisää Live Nation -tapahtumia