Videot

    Lisätietoa

    Juska Wendland eli DJ Orion on soittanut tiensä koko kansan sydämiin yhteisöllisyydestään tunnettujen konemusaohjelmien kuvernöörinä YleX:llä. Hän on toiminut Suomen kuunnelluimpien klubi- ja tanssimusiikin radio-ohjelmien vetäjänä jo yli viidentoista vuoden ajan. Tämän lisäksi Orion tunnistetaan kansainvälisten levymerkkien kautta omaa musiikkiaan julkaisevana artistina, Absence of Facts -labelin perustajana, kulttuuria vahvasti edistäneenä promoottorina sekä ennen kaikkea esiintyjänä.

    Pohja kaikelle tälle luotiin Tampereen varastohallien ug-bileissä jo 1990-luvulla. Teknoon rakastunut Wendland aloitti tekemään musaa Fast Tracker II:lla ja päätyi paitsi soittamaan tapahtumissa, myös järjestämään niitä itse. Arvot edellä, rakkaudesta musiikkiin, Orion on purjehtinut dekkien takana Pirkanmaalta Alaskaan, Rovaniemeltä Berliinin KitKatClubille, esiintynyt kaikkialla aina akvaariosta kirkkoon peräti neljälle eri vuosikymmenelle ulottuvalla urallaan. Kaiken tämän ohella hän on ollut edelläkävijä siinä, miten sosiaalinen media ja striimaaminen yhdistetään osaksi musiikillista polkua.

    Juurille uskollisena pysyminen on mahdollistanut pitkän uran, joka tuntuu kaikesta huolimatta olevan vasta alussa. Suorien lähetyksien erikoisseppä kirjoittaa seuraavaa lukua tarinassaan yhteistyössä Live Nationin kanssa, kun olemme mukana toteuttamassa DJ Orionin 15-vuotisjuhlakiertueen. Lisätietoa rundista luvassa myöhemmin!

    Lisää Live Nation -tapahtumia