Videot

    Lisätietoa

    Suomen menestyneimpiin rap-artisteihin lukeutuva Aste on ehtinyt pysyä kotimaisella musiikkikentällä relevanttina jo 20 vuoden ajan. Kolminkertainen Emma-ehdokas on julkaissut seitsemän sooloalbumia, hänen biisejään on striimattu yli 75 miljoonaa kertaa ja takataskusta löytyy myös mm. Suomen virallisen kesähitin tunnustus. Ahkeraa keikkailijaa on nähty omien rundiensa lisäksi niin TV:ssä kuin isoilla festivaaleilla aina Blockfesteista Ruisrockiin.

    Asteriks-nimellä uransa aloittaneesta nälkäisestä räppäristä on kasvanut vuosien saatossa mestarillinen hittinikkari, jolta löytyy muutamankin keikkasetin edestä rakastettuja platina- ja kultarajan rikkoneita järkäleitä. Kuka ei olisi kuullut biisejä kuten Monaco, Spaceman, Himalaja, Ötökkä myrskyssä, Poikkeus sääntöön, Luonasi, Peruskallio, Normipäivä... Kuinka pitkään luetellaan, meiltä löytyy kyllä aikaa!

    Sony Musicille levyttävä artisti on tehnyt vuosien saatossa yhteistyötä jengin kanssa aina Antti Tuiskusta Arttu Wiskariin ja Pyhimyksestä SANNIn kautta Raappanaan. Artistiuransa ohella Aste on kaiken lisäksi moninkertainen brasilialaisen jujutsun Euroopan mestari sekä yksi Headland Festivalin järjestäjistä.

    Lisää Live Nation -tapahtumia