
Apianniemen kesäteatteri
Pässinmäenkatu 30, Valkeakoski, Finland, 37600
Tapahtumat
ONEVIOLIN
perjantai
Hae lippuja
ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää eri musiikkityylien rajoja maailmanlaajuisesti uniikilla konseptilla. ONEVIOLIN tekee cover-versioita tunnetuista hiteistä käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Näin ollen kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Hänen julkaisemat videot ovat nousseet sosiaalisessa mediassa valtavaan suosioon ja ovat keränneet kymmeniä miljoonia katselukertoja.
Hänen debyyttialbuminsa ONE ilmestyi loppuvuodesta 2022. Tuplalevyllä kuullaan kymmenen suomalaista ja kymmenen kansainvälistä kappaletta, joissa matkataan aina kylmiä väreitä herättävästä Finlandiasta viime vuosien isoimpiin radio- ja striimi-hitteihin. Kuten ONEVIOLINin keikoilla, myös levyllä kaikki äänet on ammennettu vain yhdestä viulusta syntyvillä äänillä. Yksittäisellä kappaleella voikin soida samanaikaisesti jopa satoja eri viuluraitoja.
Lisätietoja järjestäjän sivuilta.
Dingo
perjantai
Hae lippuja
Harvalla yhtyeellä on ollut yhtä läpileikkaava vaikutus suomalaiseen musiikkitantereeseen kuin Dingolla. Kokoonpano teki historiaa heti ensilevytyksillään, sillä Nimeni on Dingo ja erityisesti Kerjäläisten valtakunta komeilevat edelleen maamme kaikkien aikojen myydyimpien albumien joukossa. Ilmiön tasolla Dingon nostattama huuma on puolestaan täysin ainutlaatuista. Sifonkihuivien meri, keikkabussin perässä roikkuneet ihailijat, ovista ja ikkunoista tursunnut faniposti. Samanlaista hysteriaa ei ole näillä leveysasteilla sittemmin nähty.
Emma-palkittu bändi on vaikuttanut laajasti myös seuraavien aaltojen huippunimiin. Dingo on inspiroinut etenkin vuosituhannen taitteen uusia suomalaisia menestystarinoita, joista osa on saavuttanut suosiota myös kansainvälisesti. Heidän kappaleitaan on myös uudelleenversioitu kunnianosoituksina laajalti.
Neumannin luotsaama Dingo on pysytellyt maamme tunnetuimpien esiintyjien joukossa jo 40 vuoden ajan. Settilista koostuu ajattomista megahiteistä toisensa perään: Autiotalosta Levottomaan tuhkimoon, Sinä ja minä -läpimurtobiisistä aina uutta suosiota saaneeseen Nahkatakkiseen tyttöön. Porissa perustettu, suomirockin ja -popin suurten joukkoon paikkansa naulinnut yhtye valittiin myös Suomen musiikin kunniagalleriaan vuonna 2022.
Lisätietoja järjestäjän sivuilta.