Mene kohtaan Helloween

Helloween: United Alive Part II

Helloween: United Alive Part II

to 13 touko 2021
Helsinki

Ovet: 18.00


Loiston päiviensä kokoonpanon kitaristi Kai Hansenin ja laulaja Michael Kisken uudestaan vuonna 2016 rivistöönsä saanut Helloween saapuu Helsinkiin. Saksalainen speed- ja powermetallin pioneeriyhtye nähdään Jäähallin Black Boxiin torstaina 13. toukokuuta 2021.

Lehdistön jopa vuoden kiertueeksi kehuman Helloweenin Pumpkins United -maailmankiertueen vielä ollessa tuoreessa muistissa, saksalaisyhtye ilmoittaa olevansa tekemässä uutta albumia ja aloittavansa syyskuussa 2020 uuden maailmankiertueen, United Alive II World Tourin.

 

Black Box on yhdessä Jäähallin kanssa toteutettava 3000 hengen tilakonsepti, jossa yleisö pääsee nauttimaan sekä intiimin klubikeikan energiasta, että isosta keikkatuotannosta seisomapaikoilta. Black Box luodaan Helsingin Jäähalliin tilanjakoratkaisuilla istumakatsomoiden jäädessä kokonaan verhojen taakse. Tila mahdollistaa ison keikkatuotannon toteuttamisen ääni- ja valolaitteistoineen ilman, että tingitään klubitunnelmasta.

LIPUT
Palvelumaksuineen alkaen 53 euroa Ticketmasterista. Ikärajaton / rajattu anniskelualue.

Netistä vain ostoja. Lippurajoitus 10kpl / asiakas.

Facebook-tapahtuma

Myynnissä olevat liput

Tapahtumaliput

  • Myynnissä!

    Normaali*
    Alkaen 53,00 €

Tapahtuman artistit

Muuta huomioitavaa

- Tapahtumajärjestäjä seuraa aktiivisesti viranomaismääräyksiä sekä terveysviranomaisten ohjeistuksia ja toimii niiden mukaisesti. Järjestäjä varaa oikeuden tehdä tapahtumaan tarvittavia muutoksia varmistaakseen tapahtuman turvallisuuden ja edellyttää asiakkaita noudattamaan annettuja ohjeistuksia. Siinä tapauksessa että tapahtumaan tulee muutoksia, lipunvälittäjä on asiakkaisiin yhteydessä sähköpostitse. 

- Suosittelemme ajoissa paikalle saapumista sillä annetut esitysajat ovat arvioita ja saattavat muuttua. Mahdollisista muutoksista ja tarkemmista aikatauluista ilmoitetaan tapahtumasivulla ja sosiaalisen median kanavissamme lähempänä tapahtumaa. Seuraathan siis näitä kanavia myös tapahtuman lähestyessä!

- Äänenvoimakkuus tapahtumissa koetaan yksilöllisesti. Suosittelemme siis korvatulppia kuulonsuojaamiseksi.

- Huomioithan, että maksettuja lippuja ei vaihdeta eikä lunasteta takaisin. Ticketmaster ja Live Nation eivät vastaa kadonneista lipuista. 

- Mikäli tapahtuma jostain syystä peruuntuu, liput pyydetään palauttamaan niiden ostopaikkaan ja lipun hinta palautetaan tilaajalle Ticketmasterin käytäntöjen mukaisesti. Mikäli tapahtuma jostain syystä siirtyy ja uusi päivämäärä ei sovi, liput on mahdollista palauttaa niiden ostopaikkaan ilmoitettuun palautuspäivämäärään mennessä, kuitenkin viimeistään 2 kuukauden sisällä siitä, kun tapahtumajärjestäjä on ilmoittanut tapahtuman uuden päivämäärän. Lue lisää Live Nationin peruuntumis-/siirtymiskäytännöistä täältä: bit.ly/3kZ5ad5

- Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen (mm. kuvaus, turvallisuus) löydät myös FAQ-osiostamme.

LISÄTIETOJA:
Live Nation Finland

Promoottori: Niksu Väistö

Esteettömyys

Pyörätuoliasiakkaita pyydetään olemaan yhteydessä järjestäjään ennen konserttia sähköpostitse (info@livenation.fi), jotta heille voidaan informoida saapumisohjeet ennakkoon.