Mene kohtaan The Mission

 

THE MISSIONIN HELSINGIN KONSERTIT SIIRTYVÄT
The Missionin suunnitellut konsertit huhtikuussa siirtyvät. Korvaavia konserttipäivämääriä selvitetään ja tiedotamme tästä sitten lipunostaneita. Pyydämme asiakkaita pitämään ostetut liput toistaiseksi tallessa. Jo ostetut liput tulevat käymään uudelle päivämäärälle sellaisenaan.
Artisti ja Live Nation Finland pahoittelevat konsertin peruuntumista.

THE MISSION HELSINKIIN HUHTIKUUSSA 2021


The Missionin huhtikuun 2020 keikat ovat siirtyneet ensi vuodelle. Yhtye esiintyy Helsingin Tavastialla maanantaina 5.4.2021.

 

Huhtikuun 21. ja 22. päiville ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle päivämäärälle. Koska tapahtuma muuttuu yksipäiväiseksi, jo ostetuilla kahden päivän lipuilla sisälle pääsee kaksi henkilöä.

 

 

UUSI PÄIVÄMÄÄRÄ:

 

The Mission (UK)

Ma 5.4.2021, Tavastia, Helsinki

Ovet klo 20, ikäraja K-18

The Mission: The United European Party Tour

ma 05 huhti 2021
Helsinki

Ovet: 20.00

Ikäraja: 18+

Maineikas goottirock-kulttibändi The Mission kiertää ensi keväänä Eurooppaa ja saapuu huhtikuussa kahdelle keikalle myös Helsinkiin. 

Yhtye esittää kahdella Tavastian-keikallaan eri setit. Toinen esiintyminen keskittyy albumien First Chapter, Children, Grains Of Sand, Neverland, Aura, ja The Brightest Light materiaaliin ja toinen puolestaan levyjen God’s Own Medicine, Carved In Sand, Masque, Blue, God Is A Bullet ja Another Fall From Grace kappaleisiin. Yhtye ei paljasta etukäteen, kumpana iltana mitäkin soitetaan. Liput kannattaa hankkia siis molemmille illoille!

 

The Mission sai alkunsa vuonna 1986 kitaristi-laulaja Wayne Husseyn ja basisti Craig Adamsin erottua riitaisasti goottirockin pioneeriyhtye The Sisters Of Mercystä. Emobändin kanssa ensin valitsemastaan nimestä The Sisterhood kiistellyt bändi löysi pian paitsi uuden nimen, myös jalansijansa Britannian hittilistolta jo esikoisalbumilla "God's Own Medicine" (1986) ja varsinkin brittilistan kakkoseksi kiivenneen kolmannen levynsä "Children" (1988) ansiosta. Yhtyeen alkuperäinen kokoonpano rapautui 1990 "Carved in Sand" -levystä alkaen niin, että 1992 Hussey oli yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen. Hän jatkoi The Missionia vaihtelevien miehistöjen kanssa lähinnä soolouransa sivussa ja laittoin bändin pariin kertaan jäihinkin (1996-1999 ja 2008-2011). Yhtye koottiin uudestaan 25-vuotisjuhliaan varten vuonna 2011, jolloin myös Craig Adams ja alkuperäinen rumpali Simon Hinkler palasivat yhtyeeseen. Heidän paluunsa jälkeen The Missionin uusvanha kokoonpano on julkaissut albumit "The Brightest Light" (2013) ja "Another Fall from Grace" (2016).

 

Tämä yleisön aina rakastama, mutta kriitikoiden alusta saakka karsastama kulttiyhtye on esiintynyt Suomessa vain kerran aikaisemmin, Provinssirockissa vuonna 1990.


LIPUT: 

Palvelumaksuineen alkaen 26 euroa Tiketistä.

Facebook-tapahtuma

Myynnissä olevat liput

Tapahtumaliput

  • Myynnissä!

    Normaali K-18*
    Alkaen 26,00 €

Tapahtuman artistit

Muuta huomioitavaa

- Suosittelemme ajoissa paikalle saapumista sillä annetut esitysajat ovat arvioita ja saattavat muuttua. Mahdollisista muutoksista ja tarkemmista aikatauluista ilmoitetaan tapahtumasivulla ja sosiaalisen median kanavissamme lähempänä tapahtumaa. Seuraathan siis näitä kanavia myös tapahtuman lähestyessä!

- Äänenvoimakkuus tapahtumissa koetaan yksilöllisesti. Suosittelemme siis korvatulppia kuulonsuojaamiseksi.

- Huomioithan, että maksettuja lippuja ei vaihdeta eikä lunasteta takaisin. Tiketti ja Live Nation eivät vastaa kadonneista lipuista.

- Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen (mm. kuvaus, turvallisuus) löydät myös FAQ-osiostamme.

LISÄTIETOJA:
Live Nation Finland

Promoottori: Valter Filosof