Liput
Yleinen lipunmyynti
Normaali (K-18)
Tulossa myyntiin pian
Tapahtuman tiedot
Avaruusteemaisen sci-fi-estetiikan, psykedeelisen elektro-progen ja rave-energian yhdistävä HENGE tekee Suomen- debyyttinsä Helsingin Tavastialla maanantaina 15. marraskuuta 2027. Brittibändi tunnetaan elämyksellisistä keikoistaan, jotka muistuttavat vahvasti performanssitaidetta.
“Attention Humans! This is HENGE. We are not from this world.”
Näin esittelee itsensä HENGE, joka yhdistää avaruusteemaisen sci-fin, rave-estetiikan, progressiivisen rockin ja elektronisen tanssimusiikin omaperäiseksi kokonaisuudeksi. Vahvan kulttimaineen erityisesti live-esiintyjänä kartuttanut yhtye on hurmannut yleisönsä niin kotimaassaan Isossa-Britanniassa kuin myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
HENGEn konsertit ovat yhtä paljon performanssitaidetta kuin keikkoja. Avaruusoliohahmoina esiintyvien jäsenten ympärille rakentuva vahva visuaalinen maailma, tarttuva rytmiikka ja yllättävät musiikilliset suunnanmuutokset tekevät yhtyeen live-esityksistä poikkeuksellisen elämyksellisiä. Bändin säkenöivät live-esiintymiset on palkittu Independent Festival Awardsin Best Live Act -tunnustuksella.
Neljä ylistettyä albumia julkaissut HENGE on kasvattanut viime vuosina nopeasti yleisöään myös sosiaalisessa mediassa. Yhtyeen tuorein albumi Journey to Voltus B syventää HENGEn omaa intergalaktista mytologiaa ja jatkaa bändin toiveikasta, iloa ja yhteisöllisyyttä levittävää sanomaa.
Marraskuussa Tavastia muuttuu hetkeksi HENGEn avaruusalukseksi, kun yhtye laskeutuu ensimmäistä kertaa Suomeen.
LIPUT:
Myyntiin pe 6.11.2026 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Tiketti
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.
Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.
Esiintyjät
Pääesiintyjä
Esteettömyys
Lisätietoa tapahtumapaikan esteettömyydestä löydät Tavastian sivuilta.
