Tapahtumat
Classical Trancelations in Concert
Friday: 6:00 PM
LISÄKONSERTTI
Hae lippuja
Ensimmäistä kertaa elektronisen musiikin klassikot ja sinfonisen musiikin voima kohtaavat pääkaupungin ulkopuolella. Viime tammikuussa Helsingin Musiikkitalossa koettiin kaksi loppuunmyytyä 10-vuotisjuhlakonserttia ja nyt ylistetty Classical Trancelations in Concert saapuu Tampere-taloon perjantaina 28. elokuuta 2026. Valtavan kysynnän ansiosta Classical Trancelations koetaan Tampereella kahdesti saman illan aikana! Alkuperäisen klo 21 shown lisäksi illalle on nyt lisätty lisäkonsertti klo 18.
Classical Trancelations in Concert on rikkonut ennätyksiä, tavoittanut miljoonia ja myynyt konsertteja loppuun minuuteissa. Nyt mestariteos saapuu Tampereelle - kaupunkiin, jossa elektronisen musiikin juuret kohtaavat vahvan kulttuuriperinnön. Luvassa on ilta, jossa nämä maailmat sulautuvat yhteen ainutlaatuisessa, akustiikaltaan huippuluokan konserttisalissa.
Kaiken keskiössä on säveltäjä Petri ”Lowland” Alanko ja sovittaja Pessi Levanto, jonka mahtavat sinfoniset sovitukset elävät yhdessä Tampere Filharmonian ja huippusolistien Marianna, Elna Romberg ja Sami Uotila tulkintoina. Lavaa johtaa nouseva suomalais-brittiläinen kapellimestaritähti Ross Jamie Collins, jonka johdolla yleisö sukeltaa elektronisen musiikin ikonien – Faithlessin, Mobyn, The Prodigyn, Tiëston ja Eric Prydzin – uudelleensovitettuihin klassikoihin, jotka avautuvat täysin uudessa mittakaavassa. Konserttiin julkaistaan lisää solisteja myöhemmin.
Visuaalisesti näyttävä, erityisesti konserttisaliin suunniteltu tuotanto yhdistää intiimiyden, voiman ja eeppisyyden ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Tämä ei ole vain konsertti – tämä on elämys, joka on koettava.
Expect goosebumps. Expect memories. Expect something unforgettable.
LIPUT:
Myyntiin ke 29.4.2026 klo 12
Virallinen lipunmyyjä: Lippu.fi
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.Classical Trancelations in Concert
Friday: 9:00 PM
Hae lippuja
Ensimmäistä kertaa elektronisen musiikin klassikot ja sinfonisen musiikin voima kohtaavat pääkaupungin ulkopuolella. Viime tammikuussa Helsingin Musiikkitalossa koettiin kaksi loppuunmyytyä 10-vuotisjuhlakonserttia ja nyt ylistetty Classical Trancelations in Concert saapuu Tampere-taloon perjantaina 28. elokuuta 2026.
Classical Trancelations in Concert on rikkonut ennätyksiä, tavoittanut miljoonia ja myynyt konsertteja loppuun minuuteissa. Nyt mestariteos saapuu Tampereelle - kaupunkiin, jossa elektronisen musiikin juuret kohtaavat vahvan kulttuuriperinnön. Luvassa on ilta, jossa nämä maailmat sulautuvat yhteen ainutlaatuisessa, akustiikaltaan huippuluokan konserttisalissa.
Kaiken keskiössä on säveltäjä Petri ”Lowland” Alanko ja sovittaja Pessi Levanto, jonka mahtavat sinfoniset sovitukset elävät yhdessä Tampere Filharmonian ja huippusolistien Marianna, Elna Romberg ja Sami Uotila tulkintoina. Lavaa johtaa nouseva suomalais-brittiläinen kapellimestaritähti Ross Jamie Collins, jonka johdolla yleisö sukeltaa elektronisen musiikin ikonien – Faithlessin, Mobyn, The Prodigyn, Tiëston ja Eric Prydzin – uudelleensovitettuihin klassikoihin, jotka avautuvat täysin uudessa mittakaavassa. Konserttiin julkaistaan lisää solisteja myöhemmin.
Visuaalisesti näyttävä, erityisesti konserttisaliin suunniteltu tuotanto yhdistää intiimiyden, voiman ja eeppisyyden ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Tämä ei ole vain konsertti – tämä on elämys, joka on koettava.
Expect goosebumps. Expect memories. Expect something unforgettable.
LIPUT:
Myyntiin pe 24.4.2026 klo 12
Virallinen lipunmyyjä: Lippu.fi
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.Tubular Bells: The Best of Tubular Bells I, II & lll
Sunday Ovet: 5:30 PM
Hae lippuja
Mike Oldfieldin vuonna 1973 ilmestyneen ikonisen Tubular Bells -klassikkoalbumin 50-vuotisjuhlakiertue oli menestys, ja syksyllä 2026 juhlistetaankin koko The Best of Tubular Bells I, II & III -albumisarjan nerokkuutta Euroopan kiertueen merkeissä. Suomen-konsertista päästään nauttimaan Tampere-talolla sunnuntaina 4. lokakuuta 2026.
The Best of Tubular Bells I, II & III -kiertueella esiintyy laaja live-kokoonpano, jota johtaa ja sovittaa Oldfieldin pitkäaikainen yhteistyökumppani Robin Smith. Kiertueella kuullaan koko Tubular Bells I kokonaisuudessaan, laajennettuja osia Tubular Bells II ja III -albumeista sekä maailmanlaajuinen hitti Moonlight Shadow.
Mike Oldfield on yksi kaikkien aikojen edistyksellisimmistä ja vaikutusvaltaisimmista muusikoista. Hänen visionäärinen Tubular Bells -sarjansa kattaa kolme albumia ja 27 vuotta. Alkuperäinen Tubular Bells sävellettiin vuonna 1971 ja julkaistiin 1973, Tubular Bells II julkaistiin 1992 (sen ensiesityksen taltiointi Edinburghin linnasta on yksi katsotuimmista ja striimatuimmista musiikkitapahtumista koskaan), ja Tubular Bells III julkaistiin 1998 (sen kappale Far Above the Clouds kuultiin Lontoon olympialaisten avajaisissa 2012). Jokaisella albumilla Oldfield kehittää edelleen teemoja ja teatraalisia variaatioita, jotka hän sävelsi jo 17-vuotiaana, jatkuvasti rikkoen rajoja ja uudistaen ilmaisuaan.
Tubular Bells, joka sävellettiin 1971 ja julkaistiin 1973, oli englantilaisen multi-instrumentalistin, säveltäjän ja lauluntekijän Mike Oldfieldin debyyttialbumi. Vain 17-vuotiaana sävellystyön aloittanut Oldfield soitti ja äänitti lähes kaikki albumin instrumentit itse. Albumi sai maailmanlaajuista huomiota, kun sen alkuteema valittiin kauhuelokuvan Manaaja tunnusmusiikiksi, ja siitä tuli kaikkien aikojen myydyin instrumentaalialbumi.
Rohkea ja progressiivinen fuusio, Tubular Bells on matka klassisen musiikin, jazzin, folkin, progressiivisen rockin ja elektronisen musiikin maailmaan. Se voitti Grammy-palkinnon parhaasta instrumentaalisävellyksestä vuonna 1974. Tubular Bells II julkaistiin 1992 ja nousi, kuten edeltäjänsäkin, UK Albums Chartin ykköseksi. Albumin single Sentinel nousi top 10 -listalle ja albumi myi tuplaplatinaa Isossa-Britanniassa.
Sarjan kolmas osa, Tubular Bells III, julkaistiin 1998 ja sai vaikutteita elektronisesta musiikista, jota soitettiin Ibizan baareissa ja klubeilla – Oldfield muutti saarelle vuonna 1996.Hector & Power Band
Saturday: 7:00 PM
Hae lippuja
Hector juhlistaa ainutlaatuista 60-vuotista uraansa ja koko kansan rakastamaa tuotantoa!
Suomalaisen populaarimusiikin kulmakiviin lukeutuvan Hectorin sooloura alkoi tammikuussa 1966 julkaistulla Palkkasoturi-singlellä. Lukiolaispojan esikoissingle nousi Suomen listakärkeen, ja aloitti komean uran, joka on ulottunut jo kuudelle vuosikymmenelle.
Lukuisia albumeja 1970-luvun alusta lähtien julkaisseen Hectorin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa Ake, Make, Pera ja mä, Asfalttiprinssi, Ei mittään, Jos sä tahdot niin, Juodaan viinaa, Kuunnellaan vaan taivasta, Lumi teki enkelin eteiseen, Mandoliinimies, Nostalgia ja Yhtenä iltana.
Hectorin tuotanto tunnetaan vahvoista sanoituksistaan ja kantaaottavista teemoistaaan, ja sen tyylikirjo ulottuu rockista ja folkista progressiiviseen ilmaisuun. Hänen runolliset ja ajatuksia herättävät sanoituksensa ovat inspiroineet jo useita sukupolvia, ja monet kappaleista ovat vakiintuneet osaksi suomalaista kulttuuriperintöä. Omien kappaleidensa lisäksi Hector on säveltänyt ja tekstittänyt kappaleita myös lukuisille suomalaisille eturivin artisteille.
Useita kulta- ja platinalevyjä saanut Hector on vastaanottanut myös lukuisia muita tunnustuksia ja palkintoja. Hänet on palkittu mm. neljällä Emmalla, Valtion musiikkipalkinnolla, Reino Helismaa- ja Juha Vainio -palkinnoilla sekä Pro Finlandia -mitalilla. Lisäksi hän sai Suomen Leijonan komentajamerkin vuonna 2024. Viime vuoden lopussa julkaistu Ylen Asfalttiprinssin tie -kuunnelma Hectorin elämästä löysi nopeasti ison kuulijakunnan.
Tänä vuonna juhlistetaan Hectorin ainutlaatuista 60-vuotista uraa ja koko kansakunnan rakastamaa tuotantoa. Lavalle nousevat Hector ja hänen 8-henkinen Power Bandinsa.
Power Bandin kokoonpano:
• Risto Niinikoski, rummut + laulu
• Matti Maijanen, basso
• Pekka Kuorikoski, koskettimet + laulu
• Pekka Gröhn, koskettimet
• Jarmo Nikku, kitara
• Jaakko Kiikeri, kitara
• Panu Syrjänen, saksofoni
• Janne Toivonen, trumpetti
Anssi Kela: Nummela 25-vuotisjuhlakiertue
Saturday
Hae lippuja
Anssi Kelan vuonna 2001 julkaistu esikoisalbumi Nummela nousi nopeasti sukupolvikokemukseksi ja määritti 2000-luvun alun suomalaista musiikkimaailmaa. Nyt Kela juhlistaa 25 -vuotiasta levyä Helsingin juhlaviikoilta käynnistyvällä kiertueella, jonka jälkeen hän jää ensimmäiselle pidemmälle keikkatauolle urallaan.
Anssi Kela aloittaa Nummela-albumia juhlistavan kiertueensa Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltasta torstaina 27. elokuuta. Kiertue saa jatkoa lauantaina 3. lokakuuta alkaen, jolloin Kela yhtyeineen konsertoi Vihdin Kulttuuritalolla. Siitä kiertue jatkuu loka-marraskuun ajan kulkien läpi Suomen ja päättyen Helsingin Savoy-teatteriin keskiviikkona 2. joulukuuta.
Kiertueen konserteissa kuullaan kaikki albumin biisit. Mukana ovat niin jo vuosikymmeniä ihmisten elämäntarinoissa mukana kulkeneet hitit kuten Puistossa, Milla, Mikan faijan BMW ja Nummela sekä biisit, joita ei ole livenä kuultu vuosiin. Keikkoja varten rakennetaan lavasteet, jotka vievät Nummela-albumin maailmaan. Välispiikeissä Kela on luvannut kertoa tarinoita biisien tiimoilta.
- Nummela oli aikanaan sukupolvia yhdistävää musiikkia. Tekijälle on todella suuri ilo saada huomata, miten tärkeitä Nummelan kappaleet ovat monille olleet, ja miten ne ovat kulkeneet ihmisten elämissä mukana. Keikoilla niiden merkitys konkretisoituu. Tällä kiertueella on tarkoitus palata vuoteen 2001. Siihen hetkeen, jolloin nämä laulut olivat uusia — ja saatoimme itsekin olla hiukan nuorempia, sanoo Anssi Kela.
Konsertit ovat kaksiosaisia. Väliajan jälkeen kuullaan hittejä Kelan muilta albumeilta. Savoy-teatterin konsertin jälkeen Kela soittaa vielä perinteisen joulun välipäivien esiintymisen Tuusulan Krapin pajalla, minkä jälkeen hän jää uransa ensimmäiselle pidemmälle keikkatauolle. Tauon pituus on toistaiseksi avoin.
LIPUT:
Myyntiin ke 6.5.2026 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Lippu.fi
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.Lisätiedot järjestäjän sivuilta.
Uudenvuoden wieniläiskonsertit
Friday: 7:00 PM
Hae lippuja
Schönbrunnin Linnanorkesteri saapuu tammikuun alussa Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin loistokkaan ohjelmiston kanssa, joka on tuttu maailmanlaajuisesti televisioidusta uudenvuodenpäivän konsertista.
Itävallan tunnetuimpiin ja kansainvälisesti arvostetuimpiin kamariorkestereihin lukeutuva Schönbrunnin Linnanorkesterin perinteisten Wieniläiskonserttien klassinen ohjelmisto pohjautuu Wienin filharmonikkojen vuosittaiseen uudenvuoden konserttiin, joka kerää miljoonayleisöt television ääreen ympäri maailmaa. Konserteissa kuultava musiikki koostuu pitkälti Straussin ja muiden klassisen wieniläisen ajan säveltäjien musiikista. Perinteiseen tapaan konsertti huipentuu Radetzky-marssiin, jonka tahtiin myös yleisö osallistuu esitykseen kapellimestarin johdolla.
Suomessa Schönbrunnin Linnanorkesterin Uudenvuoden Wienläiskonserteista päästään nauttimaan torstaina 7. tammikuuta Turun uudella Musiikkitalolla, perjantaina 8. tammikuuta Tampere-talolla sekä lauantaina 9. tammikuuta Helsingin Kulttuuritalolla. Orkesteria johtaa David Scarr. Solisteina esiintyvät suomalaisille jo aiemmilta vuosilta tutuiksi tulleet sopraanot Jenifer Lary (kaikki kaupungit) ja Simona Eisinger (Helsinki klo 19) sekä baritoni Marco Di Sapia (kaikki kaupungit) ja Michel Havlicek (Helsinki klo 19).
Uudenvuoden Wieniläiskonsertit ovat keränneet vuodesta toiseen täysiä saleja, joten paikkansa tähän suurenmoiseen musiikkielämykseen kannattaa varmistaa hyvissä ajoin.
LIPUT:
Myyntiin pe 26.6.2026 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Lippu.fi
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.
