
M/S Viking Grace
Ensimmäinen Linja, 20100 Turku, Turku, Finland
Tapahtumat
Anssi Kela
perjantai
Hae lippuja
Anssi Kela singahti koko kansan sydämiin vuosituhannen taitteessa, kun hänen "Nummela"-klassikkoalbumistaan muodostui yksi maamme kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä pitkäsoitoista. Rakastettu esiintyjä ei jäänyt kuitenkaan kieriskelemään hetkelliseen suosioon, vaan on pysynyt relevanttina läpi vuosikymmenten. Settilistalle on tunkua vaikka useammankin keikan edestä Mikan faijan BMW:stä Ilveksen kautta aina tuoreimpiin singleihin.
Loputtomasta luovuudestaan tunnettu, palkittu laulaja-lauluntekijä esiintyy ympäri Suomea elämänsä liveiskussa, huippuunsa viritetyn bändin kera. Livekokoonpanon muodostavat maestron itsensä lisäksi Mikko Kosonen, Antti Karisalmi, Saara Metsberg sekä Ville Kela. Oma lukunsa olivat vuosina 2019–2023 toteutetut "Mun täytyy kävellä näin" -nimiset elämäkertakonsertit, jotka yhdistelivät livemusaa, monologia ja filmiä. Aamulehti ylisti loppuunmyytyjä saleja kerännyttä konseptia viiden tähden konsertiksi.
Lisätiedot järjestäjän sivuilta.
Dingo
perjantai
Hae lippuja
Harvalla yhtyeellä on ollut yhtä läpileikkaava vaikutus suomalaiseen musiikkitantereeseen kuin Dingolla. Kokoonpano teki historiaa heti ensilevytyksillään, sillä Nimeni on Dingo ja erityisesti Kerjäläisten valtakunta komeilevat edelleen maamme kaikkien aikojen myydyimpien albumien joukossa. Ilmiön tasolla Dingon nostattama huuma on puolestaan täysin ainutlaatuista. Sifonkihuivien meri, keikkabussin perässä roikkuneet ihailijat, ovista ja ikkunoista tursunnut faniposti. Samanlaista hysteriaa ei ole näillä leveysasteilla sittemmin nähty.
Emma-palkittu bändi on vaikuttanut laajasti myös seuraavien aaltojen huippunimiin. Dingo on inspiroinut etenkin vuosituhannen taitteen uusia suomalaisia menestystarinoita, joista osa on saavuttanut suosiota myös kansainvälisesti. Heidän kappaleitaan on myös uudelleenversioitu kunnianosoituksina laajalti.
Neumannin luotsaama Dingo on pysytellyt maamme tunnetuimpien esiintyjien joukossa jo 40 vuoden ajan. Settilista koostuu ajattomista megahiteistä toisensa perään: Autiotalosta Levottomaan tuhkimoon, Sinä ja minä -läpimurtobiisistä aina uutta suosiota saaneeseen Nahkatakkiseen tyttöön. Porissa perustettu, suomirockin ja -popin suurten joukkoon paikkansa naulinnut yhtye valittiin myös Suomen musiikin kunniagalleriaan vuonna 2022.
Lisätietoja järjestäjän sivuilta.
Goldielocks
perjantai
Uusi
Hae lippuja
Goldielocks on suomalais-berliiniläinen indie-pop-laulaja-lauluntekijä joka on syntynyt Joensuussa. Hän aloitti uransa 2022 kun allekirjoitti levytyssopimuksen Sony Music Finlandin kanssa.
Vuonna 2023 Goldielocks julkaisi debyytti‑singlensä Electrifying sekä myöhemmin EP‑julkaisun East to South vuoden lopulla. EP:n jälkeen hän hurmasi eurooppalaisia yleisöjä, esiintyen Berliinissä, Italiassa, Islannissa ja Suomen kaikilla isoilla festivaaleilla.
Vuonna 2025 Goldielocks sai laajempaa näkyvyyttä osallistumalla Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleellaan Made Of, jonka hän esitti UMK-finaalissa ja sijoittui toiseksi. Menneenä kesänä Goldielocksin on voinut nähdä Ilosaaressa, Flow Festivaaleilla, Qstockissa ja monessa muussa tapahtumassa, kiertue myös jatkuu syksyllä.
Lisätietoja järjestäjän sivuilta.