Logomo
Köydenpunojankatu 14, Turku, Finland, 20100
Tapahtumat
Olavi Uusivirta
Thursday
Hae lippuja
OLAVI UUSIVIRTA KEVÄÄLLÄ MITTAVALLE KIERTUEELLE – ENSI VUONNA ODOTETTU KYMMENES ALBUMI
Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta suuntaa keväällä 2026 laajalle kiertueelle. Ennen kesää ilmestyy myös artistin odotettu kymmenes studioalbumi, jolta on jo lohkaistu kolme singleä: Paluu, Jumalat juhlivat öisin ja Viel yks purple rain.
Uusivirran tunnetusti energinen ja yllätyksellinen livekokonaisuus nähdään lavalla tutun nelikon voimin: Olli Krogerus (rummut, laulu), Jaakko Kämäräinen (basso, laulu) ja Timo Kämäräinen (kitara, koskettimet, kaikki muut soittimet, laulu). Yhtye tunnetaan vahvasta yhteissoitosta ja intensiivisestä lavaenergiasta, joka on hurmannut yleisöjä vuodesta toiseen.
Tuleva albumi muodostaa kokonaisuuden, jossa Uusivirran omaleimainen ilmaisu kohtaa uusia tuotannollisia sävyjä – kuitenkin artistille tyypillisen energian ja emotionaalisen latauksen säilyttäen. Levyn maailmaa on avattu jo kolmella singlellä: toukokuussa julkaistu Paluu oli Uusivirran ensimmäinen soolojulkaisu kahteen vuoteen, syyskuussa ilmestynyt Jumalat juhlivat öisin edustaa artistin tanssittavampaa soundia ja joulukuussa julkaistu Viel yks purple rain tarjoaa täsmäiskuna keikoille kirjoitetun kertosäkeen ja oivaltavaa lyriikkaa.
Kesällä 2025 Olavi Uusivirta yhtyeineen nähtiin festarikiertueella ja samaan aikaan 11 vuotta sitten julkaistu kesähitti Ollaanko tämä kesä näin? nousi TikTok-ilmiön myötä uuteen suosioon, kivuten jälleen Spotifyn kärkilistoille. Moneen taipuva taiteilija Uusivirta valloittaa keikoillaan rakastetuilla hiteillä kuten Kultaa hiuksissa, Me ei kuolla koskaan, Kesäyön uni, Ollaanko tämä kesä näin?, Nero ja On niin helppoo olla onnellinen. Multilahjakas tekijä on myös tuttu näky eri produktioista näyttelijänä niin valkokankaalla, tv-ruuduilla kuin teatterilavoillakin. Emma-palkitun artistin viime vuosien julkaisuihin kuuluu myös Behmin kanssa tehty yhteiskappale Viimeinen tanssi, jota on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo yli 23 miljoonaa kertaa.
Lisäteidot järjestäjän sivuilta.
Olavi Uusivirta
Friday

Fear Factory: Cybernetic Domination Tour
Sunday Ovet: 6:00 PM
Hae lippuja
Industrial metalin pioneeri Fear Factory saapuu Suomeen osana laajaa “Cybernetic Domination Tour” -Euroopan-kiertuettaan. Yhtye esiintyy Helsingin Apollossa lauantaina 5. syyskuuta 2026 sekä Turun Logomossa sunnuntaina 6. syyskuuta 2026.
Yli kolme vuosikymmentä urallaan vaikuttanut Fear Factory on yksi industrial metalin merkittävimmistä nimistä. Yhtye tunnetaan ainutlaatuisesta tavastaan yhdistää äärimetallia ja elektronisia elementtejä sekä käsitellä musiikissaan teknologian, tekoälyn ja ihmiskunnan tulevaisuuden teemoja.
Yhtyeen intensiiviset, mekaanisen tarkat live-esiintymiset ovat tehneet siitä genrensä kulmakiven, ja tuleva kiertue on elämys, jota sekä pitkäaikaiset fanit että uusi sukupolvi eivät halua jättää väliin.
Myös kiertueen erikoisvieraat tuovat kokonaisuuteen lisää syvyyttä ja kontrastia. Crystal Lake nostaa energiatasot räjähtävällä metalcore-soundillaan ja vahvalla esiintymisellään. Hate, yksi Puolan arvostetuimmista extreme metal -nimistä, tarjoilee armottoman death metal -ryöpytyksen vuosikymmenten underground-kokemuksella. The Nocturnal Affair puolestaan lisää kokonaisuuteen tumman melodisen ulottuvuuden, yhdistelemällä goottirockin ja atmosfäärisen vaihtoehtorockin elementtejä illan äänimatkaan.
Yli kuusi viikkoa kestävä kiertue kattaa yli 20 maata ja kulkee Itä-Euroopasta Skandinaviaan, Keski-Eurooppaan sekä Iso-Britanniaan ja Irlantiin. Suomen-keikat sijoittuvat kiertueen pohjoiseen osuuteen Baltian konserttien jälkeen.
LIPUT:
Myyntiin pe 27.3.2026 klo 12
Virallinen lipunmyyjä: Lippu.fi
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.