Tapahtumat
HelsinkiKaapelitehdas
WILKINSON (UK), 1991 (UK)
lauantai Ovet: 17.00
Uusi
Hae lippuja
Drum & bassin tämän hetken suurimpiin nimiin lukeutuva Wilkinson saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen lauantaina 6. helmikuuta 2027. Kaapelitehtaalla alkuillasta klo 17–22 järjestettävää tapahtumaa tähdittää lisäksi Lontoosta ponnistava 1991.
Brittiläinen Wilkinson on yksi elektronisen musiikin menestyneimmistä ja rakastetuimmista artisteista. Pendulumin ja Sub Focuksen rinnalle genren kärkinimiin noussut tuottaja tunnetaan muun muassa jättihitistään Afterglow, joka nousi Britannian singlelistan viiden parhaan joukkoon ja saavutti tripla-platinarajan. Wilkinsonilla on takanaan yli kuusi miljoonaa myytyä singleä, yli miljardi striimiä sekä neljä Britannian dance-listan ykkösalbumia.
Vahvan julkaisuhistoriansa ohella Wilkinson on vakiinnuttanut asemansa massiivisena liveartistina. Hän on myynyt loppuun kolme omaa Brixton Academyn -keikkaa, esiintynyt pääesiintyjänä maailman suurimmilla festivaaleilla Glastonburysta Tomorrowlandiin ja soittanut Lontoon Alexandra Palacessa 10 000 ihmiselle.
Illan toinen esiintyjä 1991 on uuden sukupolven drum & bassin merkittävimpiä nimiä. Tarttuvat melodiat, vahva tunne ja iskevä tuotanto yhdistävä artisti on kerännyt yli miljoona kuukausittaista kuuntelijaa Spotifyssa, saanut useita BBC Radio 1 Hottest Record -nostoja sekä tehnyt remixejä muun muassa Supermodelle, Axwellille ja Basement Jaxxille. Kappaleistaan Full Send, Chant ja Horizon tunnettu 1991 on esiintynyt muun muassa EDC Las Vegasissa, Tomorrowlandissa, Let It Rollissa, Drumshedsissä ja Wembley Arenalla.
Wilkinsonin ja 1991 keikat ovat osa Kaapelitehtaalla järjestettävää Utopia Festival 2027 -viikonloppua, joka kokoaa 5.–6.2.2027 saman viikonlopun aikana yhteen kolme massiivista, erilaista keikkaa ja elektronisen tanssimusiikin soundimaailmaa. Kaikkiin kolmeen tapahtumaan myydään liput erikseen. Wilkinsonin, 1991 sekä iltatapahtumassa esiintyvän Klangkuenstlerin lisäksi perjantaille 5. helmikuuta julkaistaan vielä yksi osatapahtuma marraskuun alussa.
