Videot

    Lisätietoa

    2002 perustettu manchesterilainen The 1975 on eloisa, notkeasti tyylista toiseen sukkuloiva dance-rock -yhtye, jonka musiikissa hienostunut taiteellisuus nivoutuu kauniisti pop-koukkuihin. Persoonallisen ja karismaattisen laulaja Matthew Timothy “Matty” Healyn keulittama yhtye nousi Britannian ja Yhdysvaltain listoille ja kansainväliseen suosioon vuoden 2012 eponyymillä debyyttialbumillaan ja erityisesti sen singleillä “Sex”, “Chocolate” ja “Girls”. 2016 ilmestynyt, yhtyeen kiinnostavaan soundiin 1980-luvun kokeellisen elektropopin ja r&b:n piirteitä lisännyt “I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware of It” -albumi menestyi edeltäjäänsäkin paremmin: se nousi sekä Britti- että jenkkilistojen keulaan ja pääsi ehdolle saarivaltion parhaalle albumille myönnettävään Mercury Prizeen. Yhdysvalloissakin sen suosio nousi uudelle tasolle valtaisan suositun Saturday Night Live -talk show -esiintymisen myötä.

    Lisää Live Nation -tapahtumia