Videot

    Lisätietoa

    Neljällä Emmalla palkittu laulaja-lauluntekijä Knipi julkaisi uuden sooloalbumin "Valoilmiöitä" keväällä 2022. Rakastettu artisti lähti sen tiimoilta mittavalle albuminjulkaisukiertueelle, joka ulottuu niin klubeille, konserttisaleihin kuin festareille ympäri Suomea.

    Lukuisia kulta- ja platinalevyjä saavuttanut Knipi on jättänyt vahvan jälkensä suomalaiseen pop-musiikkiin jo 1990-luvun alusta lähtien. Hänet tunnetaan Egotripin perustajajäsenenä ja palkittuna säveltäjänä, joka on loihtinut hittejä nimille kuten Jonna Tervomaa, Anna Puu sekä Irina. Viime vuosina hänet on opittu tuntemaan ennen kaikkea sooloartistina.

    Knipin kiitelty esikoissoolo ilmestyi syksyllä 2019. Pandemian iskettyä Knipi ilahdutti suomalaisia sosiaalisessa mediassa läpi kevään MusaCorner-sarjallaan, missä hän tulkitsi sekä omia että muidenkin artistien teoksia poikansa Danskun kanssa. Hesaria myöten uutisoidusta konseptista ilmestyi lopulta myös Universalin julkaisema ”Best of MusaCorner” -albumi.

    Lisää Live Nation -tapahtumia