Videot

    Lisätietoa

    Universal Musicille levyttävä Sini Yasemin teki läpimurron kotimaiselle musiikkikartastolle kultarajan rikkoneella "Nimeä mut uudestaan" -debyyttilevyllään keväällä 2019. Hänen toinen pitkäsoittonsa, syksyllä 2020 ilmestynyt "Minäkuva" puolestaan vankisti määrätietoisen artistin jalansijaa maamme kiinnostavimpien ja rohkeimpien pop-artistien joukossa. Uusi albumi esittelee monipuolisen tekijänsä läpikotaisin johdonmukaisen tyylikkäästi toteutettuna.

    Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä tunnetaan parhaiten platinaa tai kultaa striimanneista hiteistään kuten Mun kaa, Adoptoi mun sydän, Kavereita tai Lihasmuistissa. Hän on myös kiertänyt bändeineen ympäri Suomea tiiviisti niin klubeilla kuin festareillakin viime vuodet. Yleisölle tarjotaan vahvaa liveä, tinkimättömällä asenteella. Kuten kaikki Sinin keikoilla jo aiemmin käyneet tietää, tämä on koettava paikan päällä!

    Oman tuotantonsa lisäksi Sini säveltää ja sanoittaa musiikkia myös muille artisteille. Vierailuista puolestaan mainittakoon esimerkiksi Kasmirin kanssa tehty upea biisi Vanhaa sua sekä Raappanan tuplaplatinaa saavuttanut single Chilii. Jo vuonna 2017 Sini Yasemin esitti YleX:n kesäkumibiisin Tyynysotaa yhdessä Nelli Matulan, Vilma Alinan sekä Ida Paulin kera.

    Lisää Live Nation -tapahtumia