Lisätietoa

Mafia Honey on parikymppisten muusikkojen muodostama helsinkiläinen rock-yhtye. Bändi on luonut rock-musiikille kiehtovan estetiikan, jonka ei uskoisi onnistuvan puhtaasti neljän soittajan voimin. Vuonna 2016 perustetussa bändissä vaikuttavat laulaja-kantelisti Salla-Marja Hätinen, kitaristi Tomas Niemistö, rumpali Johannes Erkkilä ja basisti Ilkka Tuovinen.

Kokoonpano tekee kappaleensa yhdessä, Salla-Marjan sävellysten ja sanoitusten ympärille. Sony Musicille levyttävä Mafia Honey murtautui parin vuoden treenaamisen jälkeen julkaisurintamalle kappaleilla Koira sekä Rakastutaan. Bändin nimen mukaan tituleerattu debyyttialbumi ilmestyi keväällä 2019.

Genret

Lisää Live Nation -tapahtumia