Tapahtumat
Geordie Greep
Monday Ovet: 7:00 PM
Hae lippuja
Ylistetyn black midi -yhtyeen keulahahmona tunnettu, sittemmin soolouran startannut Geordie Greep saapuu Helsinkiin ja esiintyy Tavastialla 17.8.2026!
Geordie Greep kuuluu nykypäivän omaleimaisimpiin ja kunnianhimoisimpiin rockmuusikoihin. Hänet tunnetaan intensiivisestä esiintymisestään, virtuoosimaisesta kitaroinnistaan sekä tavastaan yhdistellä rohkeasti eri genrejä kokeellisesta rockista jazziin ja teatraaliseen poppiin.
Greep tuli alkujaan tunnetuksi brittiyhtye black midin keulahahmona. Lontoolainen rockbändi nousi nopeasti vaihtoehtomusiikin eturintamaan poikkeuksellisen teknisellä soitollaan, arvaamattomilla rakenteillaan ja intensiivisellä ilmaisullaan.
black midin jäätyä tauolle Geordie Greep on aloittanut soolouran. Syksyllä 2024 ilmestynyt “The New Sound” -pitkäsoitto syntyi täysin ilman kompromisseja tai ulkoisia reunaehtoja. Kunnianhimoinen teos yhdistää vaihtoehtoista poppia, jazz-vaikutteita ja teatraalisuutta tavalla, joka on yhtä aikaa tarkkaan hiottu ja täysin arvaamaton. Albumia äänittäessään Greep työskenteli yli kolmenkymmenen sessiomuusikon kanssa kahdella mantereella. Merkittävä osa levystä äänitettiin Brasiliassa paikallisten muusikoiden kanssa.
Greep on itse kuvaillut musiikillista ajatusmaailmaansa seuraavanlaisesti:
“Music can be so much more than learning to play the same as everybody else. It can be anything you want.”
Greepin live-esiintymiset seuraavat samaa filosofiaa kuin hänen levytetty tuotantonsa: yksikään ilta ei ole samanlainen. Jokainen keikka rakentuu hetkessä ainutlaatuiseksi kokemukseksi.
LIPUT:
Myyntiin pe 29.5.2026 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Tiketti
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.Young Gun Silver Fox: Nordic Nights ‘27
Tuesday Ovet: 7:00 PM
Hae lippuja
Lontoolainen soft rock -yhtye Young Gun Silver Fox saapuu Suomeen ja esiintyy Helsingin Tavastialla tiistaina 2. helmikuuta 2027!
Yhdysvaltalaistuottaja Shawn Leen ja brittilaulaja Andy Plattsin muodostama Young Gun Silver Fox on noussut AOR- ja soft rock -fanien suosikiksi ympäri maailman. Lämminhenkistä, West Coast -henkistä pop-rockia – jota myös yacht rockiksi kutsutaan – tehtaileva kokoonpano on kerännyt vahvan kulttisuosion ensin Euroopassa ja sittemmin myös Yhdysvalloissa.
Tyylitajuinen yhtye tunnetaan huolitelluista sovituksistaan, tarttuvista melodioistaan ja 70–80-lukujen soundimaailmaa kunnioittavasta tuotannostaan. Young Gun Silver Foxin musiikissa kuuluvat vahvana esimerkiksi Steely Danin, Hall & Oatesin ja The Doobie Brothersin vaikutteet. Kokoonpanoa pidetään omassa tyylilajissaan erittäin arvostettuna ja jopa johtavana klassisen West Coast -perinteen jatkajana.Suomessa Young Gun Silver Fox on esiintynyt aiemmin Pori Jazzissa 2019.
LIPUT:
Myyntiin to 4.6.2026 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Tiketti
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.
Esteettömyys
Lisätietoa tapahtumapaikan esteettömyydestä löydät Tavastian sivuilta.
