K'naan

K'naan

Löydä K'naan-tapahtumalippuja. Hae kiertuepäivämääriä vuodelle 2012, keikkoja ja tietoa konserteista. Osta liput luotettavan partnerin kautta Live Nationin sivuilta.


Takaisin hakutuloksiin
Meillä ei ole K'naan -tapahtumia tällä hetkellä.

Lisää tämä artisti suosikkeihisi, jotta pysyt ajan tasalla.

K'naan Biografia Ylös

K’Naan eli Keinan Abdi Warsame syntyi Somaliassa 70-luvun lopussa, mutta maassa syttyneen sisällissodan myötä joutui muuttamaa teini-iässä Kanadaan. K’Naan innostui pohjoisamerikkalaisesta hiphop-musiikkista jo Somaliassa, ja uudessa kotimaassaan hän oppikin uuden kielen juuri rap-lyriikoiden kautta. Pakolaisuus ja sisällissodan aiheuttamat kokemukset kuuluvat miehen musiikissa, joka poikkeaa edukseen muusta valtavirtahiphopista. Musiikissa on hiphopin ohella kuultavissa vaikutteita somalialaisesta perinnemusiikista sekä popista, rokista, soulista, folkista ja reggaesta. Miehen osittain myös somaliankieliset lyriikat ovat poliittisia ja isänmaataan kommentoivia. K’Naan keräsikin nopeasti kattavan fanipohjan Toronton somaliyhteisöstä jo uransa alkumetreillä. Vuonna 2001 K’Naanin kriittiset kappaleet tekivät vaikutuksen senegalilaiseen Youssou N’Douriin, joka pyysi nuorta miestä albumilleen vierailijaksi sekä Euroopan kiertueelleen.

Aiheeseen liittyvät linkit



Live Nation © 2012 Live Nation Finland Oy. Live Nation on Live Nation Worldwide, Inc:in rekisteröimä tavaramerkki