The Chemical Brothers

The Chemical Brothers

Löydä The Chemical Brothers-tapahtumalippuja. Hae kiertuepäivämääriä vuodelle 2012, keikkoja ja tietoa konserteista. Osta liput luotettavan partnerin kautta Live Nationin sivuilta.


Takaisin hakutuloksiin
Meillä ei ole The Chemical Brothers -tapahtumia tällä hetkellä.

Lisää tämä artisti suosikkeihisi, jotta pysyt ajan tasalla.

The Chemical Brothers Biografia Ylös

The Chemical Brothers, eli kaksikko Tom Rowlands ja Ed Simons, nousi suursuosioon 1990-luvun puolivälissä kehittelemänsä “big beat” -soundin uranuurtajana. Poikkeuksellisen räiskyvät live-esiintymiset toivat yhtyeelle faneja myös elektronisen musiikin perinteisten rajojen ulkopuolelta, ja The Chemical Brothers onkin ollut elektroduoksi epätavallisen suosittu pääesiintyjä rock-festivaaleilla. Yhtyeen debyyttialbumi ”Exit Planet Dust” (1995) ja sitä seuranneet ”Dig Your Own Hole” (1997) sekä ”Surrender” lukeutuvat keskeisimpiin elektronisen musiikin julkaisuihin 90-luvulla.

Aiheeseen liittyvät linkit



Live Nation © 2012 Live Nation Finland Oy. Live Nation on Live Nation Worldwide, Inc:in rekisteröimä tavaramerkki