Lisätietoa

Suomen musiikkimaisemaan vahvasti kädenjälkensä jättänyt Tommi Läntinen on kasvattanut uransa miehenmittoihin. Monipuolinen rockmies liikkuu kevyen vaivattomasti tyylilajista toiseen ja jykevät rocksoinnut vaihtuvat sujuvasti koskettaviin ja herkkiin balladeihin. Rakkaus musiikkiin näkyy. Läntinen on tehnyt elämäntyönsä tulkitsemalla kappaleidensa kautta koko tunneskaalan ja on voimakkaasti läsnä esittäessään laulujaan yleisölle.

Mittava kokoelmalevy ’Liekki palaa’ julkaistiin alkusyksystä 2015 taiteilijan juhliessa vaikuttavaa 35-vuotista musiikkiuraansa. Kahden levyn albumi sisältää myös uusia kappaleita ja single ’Ihmeitä sattuu’ sai radiosoittoa kanavilla ympäri Suomen.

“Kun itse hurmioituu siitä mitä tekee, välittyy hurmio hyvin myös muille”  sanoo Läntinen.

Genret

Lisää Live Nation -tapahtumia