Lisätietoa

90-luvulla megasuosiossa kylpenyt XL5-yhtye lietsoi teinihysteriaa ja keräsi fanilaumoja missä liikkuikin. Yhtyeen keulakuva Mika Ikonen on jatkanut sittemmin musiikin parissa aktiivisesti mm. kovana livebändinä tunnetun Käsityöläiset –bändin solistina, mutta nyt kaksikymmentä vuotta nuoruuden läpimurtolevyn julkaisun jälkeen on aika Mikan soolouralle.

Oman äänensä lauluntekijänä löytänyt Ikonen julkaisee Kuu ja maa –nimisen sooloalbumin 16.9. Esimakua tulevasta ovat antaneet viime vuoden puolella julkaistu single Kaikki on oolrait  ja alkukesällä mm. Radio  Suomen soitetuimien kappaleiden joukossa ollut Kesäkuun aikaan.  Albumin biisit ovat  pääosin Mika Ikosen käsialaa, tuottajana hyväntuulisella levyllä on toiminut Janne Huttunen.

www.mikaikonen.fi

Genret

Lisää Live Nation -tapahtumia