Lisätietoa

Jello Biafra tunnetaan parhaiten legendaarisen Dead Kennedys-yhtyeen nokkamiehenä, mutta punkin vanhempi valtiomies on ehtinyt yli kolmekymmentä vuotta kestäneen uransa aikana tehdä hengästyttävän monipuolisesti musiikkia sekä useita spoken word -albumeita. Yhdysvaltain presidentiksikin pyrkineen Biafran levy-yhtiö Alternative Tentacles on julkaissut merkittävän määrän hardcoren merkkipaalujen, kuten Black Flagin, Bad Brainsin ja Husker Dün musiikkia.


The Guantanamo School of Medicine on Biafran ensimmäinen varsinainen bändi Dead Kennedysin hajoamisen jälkeen.

Lisää Live Nation -tapahtumia